Kanta-Häme

Vanajanlinnaan rakennetaan uutta lämmitysjärjestelmää – kävijät huomioidaan mahdollisuuksien mukaan

Vanajanlinnan lämmitysjärjestelmän uudistamistyöt ovat täydessä vauhdissa.

Päärakennukseen pihapiiriin porataan heinäkuun aikana kolmisenkymmentä geoenergia- eli maalämpökaivoa, joista jokainen on noin 300 metriä syvä. Golfkentän tuntumassa vastaava porausurakka on jo saatu valmiiksi ja työt ovat jo lämpöpumpun ja lämminvesivaraajien asennusvaiheessa.

Vanajanlinna oy:n toimitusjohtaja Pekka Vihma kertoo, etteivät poraustyöt ole erityisemmin haitanneet majoitus- ja ravintola-asiakkaita. Päinvastoin he ovat olleet tyytyväisiä, kun henkilökunta on kertonut valmisteilla olevasta, aiempaa maakaasujärjestelmää hiilineutraalimmasta lämmitysratkaisusta.

– Alueella on tähän aikaan vuodesta paljon häitä ja muita tapahtumia, jotka on pyritty huomioimaan poraustöissä mahdollisimman hyvin, kertoo puolestaan projektipäällikkö Lasse Aitamaa energiayhtiö Advenista, joka toteuttaa alueen uuden geoenergiajärjestelmän.

Hiilineutraalius on ollut yksi lämmitysjärjestelmän päivittämisen tärkeimmistä tavoitteista. Toinen on raha.

Vihman laskelmien mukaan säästöjä tulee vuosittain 65 000–70 000 euroa, kuukausitasolla noin 5 000. Säästöt alkavat heti alkusyksyllä, kun uusi järjestelmä saadaan kokonaisuudessaan käyttöön ja uusi lämmityskausi alkaa.

– Kymmenessä vuodessa tekniikka voi parantua merkittävästi, mutta jo lähtöhinnoilla alueella toimiville yhtiöille kertyy lähes miljoonan säästöt, hän ennakoi.

Adven on investoinut alueen energiantuotantolaitoksiin noin miljoonalla eurolla, ja se on tehnyt 15 vuoden energiantoimitussopimuksen alueen yhtiöiden kanssa. Sopimuksen osapuolina ovat Vanajanlinna oy:n ja Linna Golfin lisäksi myös Vanajanlinna Golf Suites sekä valtaosan alueen kiinteistöistä ja maa-alueista omistava Hämeenlinnan kaupunki.

Vihma pitää sopimusta kaikkia osapuolia hyödyttävänä.

– Kaupunki saa alueelle tehokkaan energiantuotantolaitoksen, me tuntuvat säästöt ja viestinnällisesti vahvan tarinan vastuullisuudesta ja Adven puolestaan pitkäaikaisen asiakkaan.

Maakaasulämmityksen mahdollisuus jätetään alueelle vielä äärimmäisten olosuhteiden varalle.

– Emme halua purkaa olemassa olevaa ja toimivaa järjestelmää kokonaan, vaan maakaasulla tuotetaan lisälämpöä esimerkiksi kovan pakkasjakson aikana, Vihma kertoo.

Lasse Aitamaan mukaan geoenergiaratkaisun pitäisi riittää yksinäänkin ilman ääriolosuhteita, mutta toisaalta sen kannattavuus ilmenee myös vallitsevan helleaallon kaltaisina aikoina.

– Kesäaikaan peruskalliosta saatava pohjavesi on noin 9-asteista, joten sillä pystytään myös viilentämään kiinteistöjä.

Golfklubille viilennysmahdollisuus saadaan heti uuden lämmitysjärjestelmän kylkiäisenä. Vanajanlinnaan sellaista ei voida vielä rakentaa, sillä historiallisessa rakennuksessa ei ole koneellista ilmanvaihtoa. HÄSA

Tuoreimpia artikkeleita