Aurinkokatu 10:n seitsemännestä kerroksesta avautuu huikea näköala yli Vanajanrannan Vanajavedelle. Lumo-kotikeskuksen aluepäällikkö Jarkko Ollikaisen mielestä ei ole mikään ihme, että talon kaikki vuokra-asunnot menivät heti, kun talo helmikuun lopussa valmistui.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Vanajanranta on viittä vaille valmis – Hämeenlinnaan suunnitellaan asuntoja ainakin 6 000 ihmiselle.

Hämeenlinnaan suunnitellaan asuntoja ainakin 6 000 ihmiselle.

Vanajanranta on kulkenut 20 vuodessa pitkän tien epäsiististä pienteollisuusalueesta Hämeenlinnan moderneimmaksi asuinalueeksi. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, on alueen viimeisetkin tontit saatu rakennettua parissa vuodessa.

Vanajantien varret muuttuvat lähivuosina täysin. Pelkästään Vanajanranta I:ssä ja II:ssa on jo nyt 14 kerrostaloa valmiina. Vanajantien toiselle puolelle, Keinusaareen, kaavoitetaan parhaillaan tontteja toimistorakennuksille ja kuudelle asuinkerrostalolle. Asukkaita alueella on lähitulevaisuudessa pitkälti yli tuhat.

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo, että myös Aulangontie 1:n eli entisen Valtion pukutehtaan tontille rakennettavaan kahteen kerrostaloon tulee asuntoja lähemmäs sata kaupungin keskustaa ja Asemanrantaa unohtamatta.

– Rautatieaseman viereen on jo nousemassa kolme kerrostaloa, joista ensimmäisessä on enää viisi asuntoa vapaana. Päiväkodin rakentaminen alkaa syksyllä, Isosuo toteaa.

 

Vanajanrannan ensimmäiset suunnitelmat tehtiin jo vuonna 1998.

Ensimmäisenä valmistui aivan Vanajaveden rantaan Vanajanranta 1, jossa on omistusasuntoja. Vanajanranta II suunnittelu alkoi puolestaan vuonna 2010 ja ensimmäisen talon, Aurinkokatu 10:n, rakentaminen alkoi kaksi vuotta sitten.

Vanhoista kiinteistöistä on enää jäljellä RTV:n rakennus, joka pitää purkaa pois vuoden loppuun mennessä.

– Olen ollut alusta asti mukana Vanajanrannan rakentamisessa. Alue on kaupunkikuvallisesti tosi merkittävä. On valitettavaa, että Vanajantien ja Paasikiventien kulmassa olevaa tonttia ei ole päästy rakentamaan, sillä sen on varannut Nuorisoasuntosäätiö, Juha Isosuo sanoo.

Hämeenlinnan asemakaava-arkkitehti Jari Mettälä toivoo, että kulmatontti valmistuisi lähitulevaisuudessa, sillä siihen rakennettava talo olisi kerrosta muita taloja korkeampi ja sulkisi alueen. Talot on nyt sijoitettu Vanajantien varteen ikään kuin meluvalliksi.

– Vanajanranta on hieno alue. Rakentamattomia tontteja on vielä kolme. Jos oikein hyvin sattuu, saadaan koko alue rakennetuksi parissa vuodessa, Isosuo toivoo.

Omaa uimarantaa ei Vanajanrannan asukkailla ole vielä käytössään, sillä laiturit on varattu veneille. Mettälä muistuttaa, että kaava kuitenkin sallisi rakentaa rantaan vaikka oman satamaravintolan.

Hämeenlinnan asemakaava-arkkitehti Jari Mettälää työllistää tällä hetkellä ennen kaikkea Engelinranta.

Varovaisesti arvioiden Hämeenlinnaan suunnitellaan asuntoja ainakin 6 000 ihmiselle.

Engelinrannassa on arvioitu asuvan tulevaisuudessa yli 2000 kaupunkilaista ja Asemanrannassa 1200. Kun lukuun lisätään vielä Vekan alueen tulevat asukkaat ja ne, jotka muuttavat tiivistettyyn keskustaan, voidaan arvioihin lisätä satoja ihmisiä.

– Ykköskortteliakaan ei ole syytä unohtaa. Kaavoitus etenee koko ajan. Pohjaveden korkeusmittaukset ovat menossa, sillä tontti pitää tutkia tarkasti ennen kuin voimme päättää asiasta, Isosuo sanoo.

Mistä ihmeestä kaikkiin asuntoihin riittää asukkaita?

– Kaiken edellä mainitun toteutumiseen menee aikaa, ehkä noin parikymmentä vuotta, ehkä enemmän. Siihen vaikuttaa kaupungin vetovoima ja kasvu, Jari Mettälä muistuttaa.

Tällä hetkellä kysyntää on pienille kerrostaloille, sanoo Lumo-kotikeskuksen aluepäällikkö Jarkko Ollikainen. Lumolla on Hämeenlinnassa kaikkiaan tuhat vuokra-asuntoa.

– Aurinkokatu 10 tuli täyteen heti valmistuttuaan. Heti, kun on kyse isommasta asunnosta vähän kauempana, lopahtaa kiinnostus.

Lumon kaikki asunnot ovat nyt keskustan tuntumassa, kun yhtiö luopui neljästä Katuman kerrostalostaan. Vanajanrannassa oleva Aurinkokatu 10 käsittää seitsemän- ja nelikerroksiset talot, jotka valmistuivat helmikuussa.

Taloissa on 78 yksiötä tai kaksiota. Suurin asunto on 45 neliötä.

– Perheitä ei taloissa juurikaan asu, vaan joko nuoria tai sitten vähän vanhempia ihmisiä, Ollikainen sanoo.

Modernia mallia näyttävissä taloissa on Hämeenlinnassa vielä harvinainen sähköauton latauspiste ja asukkaiden yhteiskäytössä olevat paketti- ja henkilöautot.

Uusia asuntoja

Asemanrantaan valmistuu ensi vuonna 55 asunnon Origo. Ensi vuoden syyskuussa on valmis 52 asunnon Primo. Asuntoja tulee 1200 asukkaalle.

Aulangontie ykköseen rakennetaan viisi- ja seitsemänkerroksiset kerrostalot, joissa on asuntoja hieman alle sata. Asukkaita noin 200.

Vanajanranta II:een valmistuu lähitulevaisuudessa 79 asunnon Aurinkokatu 8. Vanajanrannassa asuu noin 800 asukasta.

Vekan alueelle rakennetaan asunnot 250 asukkaalle.

Engelinrantaan 2000 asukasta.

Suomen kasarmilla tulee olemaan 600 asukasta.

 

Kommentti: Sotkua ja sikojen huutoa

Ääni lävisti korvien tärykalvot, sillä se oli kimeä ja eläimellisen kova. Kun teurastamosta kaikuneeseen hätähuutoon yhdistyi vielä raskas paskan haju, oli kesäpäivän aistimaailma ääriään myöten täynnä tavaraa. Meille Vanajantien kulkijoille ei mikään ole ollut koskaan vierasta.

Olemme kulkeneet läpi tuulen ja tuiskun, väistelleet autojen päällemme roiskimaa kuravettä ja uponneet sääriä myöten vesilätäkköön.

Kauneus ei ole ollut koskaan Vanajantien vahvin puoli, mutta elämältä se on totta totisesti aina maistunut.

 

Nyt Vanajantien alkupää on kuin toisesta maailmasta.

Poissa ovat roskat ja risukasat, lautakuormat ja löyhkäävä lieju. Vanajantien kulkija pääsee puhtaana perille, eikä tarvitse pelätä kastumista.

Samalla, kun Vanajantiestä on tullut siisti, on siitä tullut tylsä.

On melkein ikävä sitä vanhaa kunnon kinttupolkua ja saparohäntien kimakkaa huutoa. Jos haluaa fiilistellä, pitää siirtyä kulkemaan Vanajantien loppuosaa joka sekin on kyllä vain varjo entisestään.

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930