Kanta-Häme

Vanajantien montut tasoittuivat asfaltilla

Vanajantien nupukivetty osuus sai yllättäen keskiviikkona uuden pinnan, kun työkoneet peittivät muutamassa tunnissa kivipäällysteen asfaltilla.

Viimeisen nupukiviosuuden asfaltointi ei ole ollut esimerkiksi kaupungin nettisivuilla julkaistussa työohjelmassa. Siitä ei myöskään tiedotettu etukäteen.

Linnan Infran vastaava mestari Markus Lahtinen sanoo, että yllätyksestä tuskin voidaan puhua, sillä Vanajantien asfaltointia on suunniteltu ainakin 20 vuoden ajan.

– Kun Vanajantien kaupungin puoleinen pää saatiin kuntoon, siihen väliin jäi pätkä surkeassa kunnossa olevaa nupukiveä. Laskimme, että on halvempaa vetää siihen päälle väliaikainen asfaltti, kun korjata tietä jatkuvasti ja ottaa vastaan korvausvaatimuksia rikkoutuneista autoista, Lahtinen taustoittaa.

Asfaltoinnissa on kyse väliaikaisesta ratkaisusta, eikä asfalttia ole vedetty aivan tien reunasta reunaan. Tätä Lahtinen selittää sillä, että väylää on tarkoituksella pyritty tasoittamaan ja samalla rakentamaan sen keskelle harjannetta.

– Jos tie olisi asfaltoitu laidasta laitaan, olisi myös vesien johtamista ja kaivoja täytynyt korjata. Tässä vaiheessa tielle ei tehdä mitään muuta, hän kertoo.

Kutalanjoen sillalta Vanajantie 10:n kohdalle ulottuvaa nupukiviosuutta ei peruskorjattu tänä kesänä valmistuneen tietyön yhteydessä, koska määrärahat eivät riittäneet korjattua pätkää pidemmälle.

Kunnossapitopäällikkö Marko Soramäen mukaan nyt päällystetyn osuuden peruskorjaus on edelleen tulevien vuosien investointiohjelmassa, mutta toteutukseen saattaa mennä vuosia.

Hänen tekemästään asfaltointipäätöksestä on ensiapua muutamaksi, parhaimmassa tapauksessa ehkä jopa viideksi vuodeksi eteenpäin.

– Tiellä on edelleen painumia ja aaltoilua, mutta pahimmat poikitukset saatiin asfaltin alle levitetyn tasausmassan avulla kuriin. Asfaltointi ei myöskään poista Vanajantien vesiongelmaa, Soramäki muistuttaa.

Koska tien viemärit eivät vedä kunnolla, keväisin ja runsaiden sateiden aikaan varsinkin Vanajantie 10:ssä sijaitsevan entisen perunajauhotehtaan kohdalle muodostuu isoja lammikoita.

Marko Soramäki kertoo, että vastaavanlainen väliaikainen asfaltointi tehtiin kesällä Poltinahon liikenneympyrään. Siellä päällystys tuntuu onnistuneelta ratkaisulta, sillä asfaltti ei ole lähtenyt murentumaan.

Päätöstä Vanajantien asfaltoinnista auttoi osaltaan se, että bitumin hinta on nyt alhaalla, joten vuoden muista asfaltointikohteista on kertynyt säästöä.

Soramäen mukaan päällysteen hinta on 20 000 – 25 000 euron luokkaa, kun peruskorjauksessa puhuttaisiin noin 2 miljoonasta eurosta. HäSa