Kanta-Häme

Vanajaveden Opisto on lähdössä Verkatehtaalta

 

Vanajaveden Opisto on kolmen kunnan alueella toimiva kansalaisopisto, jonka keskuspaikkana on Verkatehdas. Opiston omistaa Hämeenlinnan seudun kansalaisopiston kuntayhtymä, jonka jäsenkunnat ovat Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala. 
 
Vuonna 2007 Verkatehtaalle muuttanut kansalaisopisto aikoo nostaa nyt kytkintä ja etsii toimitiloja muualta.
 
– Syyt ovat kokonaan taloudelliset, rehtori Outi Itäluoma sanoo.
 
– Tiloissa ei ole valittamista, mutta ne ovat meidän varoihimme nähden aika kalliit. Meidän on pakko tarkastella kaikkia kiinteitä kulujamme ja miettiä, miten säilytämme palvelut tulevaisuudessa.
 
VOP:n tuloista 42 prosenttia koostuu valtionosuudesta ja 29 prosenttia kurssimaksuista.
 
– Emme saa tästä vuodesta eteenpäin enää 120 000 euron arvoista, harkinnanvaraista valtionapua, joka oli tarkoitettu kompensoimaan kuntaliitoksessa menettettyä osuutta.
 
– Budjettivajeen hoitaminen vaatii toimenpiteitä ja kiinteistökuluistamme yli puolet kohdistuu Verkatehtaaseen.
 
Tunteja ei varaa leikata
 
Opisto on kuluja leikatakseen vähentänyt tuntuvasti tuntimääriään, mutta tässäkin säästökeinossa tulee raja vastaan.
 
– Tuntimäärien aleneminen on saatava katkeamaan, koska niiden väheneminen alentaa taas valtionosuutta, Itäluoma selittää.
 
– Palveluille on kuitenkin kysyntää ja kurssilaisia on kiitettävästi.
 
Yksi keino kiristää vyötä on vähentää toimipisteitä, mutta sekin kalkki maistuu karvaalta.
 
– Siellä missä ei opiskelijoita ole riittävästi, kursseja ei aloiteta. Kansalaisopisto on kuitenkin tarkoitettu olemaan hyvin ihmisten saatavilla.
 
– Siihen ei voida lähteä, että reuna-alueilla toiminta tyrehtyy. Silloin rikotaan sitä tehtävää, jonka valtio on kansalaisopistoille asettanut.
 
Vanajaveden Opistolla on tällä hetkellä Verkatehtaalla käytössään noin 1000 neliön tilat. 
 
– Olisi tärkeää, että opistolla olisi yksi pääpaikka niin, ettei toiminta hajoa toimistoihin ympäri kaupunkia.
 
– Ihan pieniin tiloihin emme mahdu. Tärkeintä meille on nyt, että välttyisimme toistuvilta tuntimääräleikkauksilta. Haluamme, että tällä seudulla palvelu pelaa niin kuin muuallakin.
 
Järjestöt vahvoilla kirjastotalossa
 
Kansalaisopisto on tähyillyt tilakysymyksessään myös järjestötalohankkeessa mukana olevan vanhan kirjaston suuntaan. 
 
– Idea nousi esille Linnan tilapalveluiden puolelta sellaisessa vaiheessa, kun järjestötalosta ei vielä paljon puhuttu, kansalaisopiston kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Ari Pakarinen kertoo.
 
– Teimme silloin esityksen, että olisimme tiloista kiinnostuneita, mutta missään tapauksessa emme halua ryhtyä kiilailemaan. Olemme odottavalla kannalla. Meille rakennus kelpaisi ihan niine hyvineen siten, että tehtäisiin vain aivan välttämättömimmät remontit.
 
Kaupungin tilaajajohtaja Jukka Lindberg sanoo järjestötalohankkeen tulevaisuuden ratkeavan mahdollisesti jo toukokuussa.
 
– Olemme tehneet jatkotutkimuksia siitä, miten talo saadaan kannattamaan ja pääomavuokrat laskeutumaan alemmas.
 
– Parin toimijan kanssa vielä keskustellaan, mutta jos seurakunta sanoo Vapaaehtoiskeskus Pysäkin siirtymiselle kyllä, niin tulen esittämään järjestötalon toteuttamista toukokuun lautakunnassa.
 
Lindberg on tietoinen Vanajanveden opiston kiinnostuksesta, mutta kaupungin näkökulmasta järjestötalohanke ajaa sen toiveiden edelle.
 
– Tiedän, että asiasta on keskusteltu esimerkiksi kaupunginhallituksen tasolla. Järjestöt ovat etusijalla, koska opistolla on juuri heitä varten remontoidut tilat, kun taas esimerkiksi Pysäkki toimii sisäilmaongelmista kärsivässä kiinteistössä.