Kanta-Häme

Vanajaveden sillan remontti käynnistyi

Vanajaveden sillan eli Viipurintien vesistösillan peruskorjaus käynnistyi maanantaina. Saneeraus alkoi työmaan perustamisella ja työnaikaisten liikennejärjestelyjen rakentamisella. Remontin aikana sillalta suljetaan kaksi kaistaa kerrallaan, jolloin liikenteelle on käytössä yksi kaista molempiin suuntiin. Myös yksi kevyen liikenteen väylä pysyy käytössä.

Hämeenlinnan kunnallistekniikan suunnittelijan Esa Ränkmanin mukaan ajoajat kasvanevat erityisesti ruuhkaisina aikoina. Autoilijat voivat kuitenkin käyttää vaihtoehtoista ajoreittiä ja kiertää Paasikiventien sillan eli Hopeaseppien sillan yli.

– Vaikutusta on vaikea arvioida, mutta en usko että kovin merkittävistä viivästyksistä on kyse, Ränkman sanoo.

Kaupungin laatimassa korjaussuunnitelmassa Vanajaveden silta todettiin saneerausjärjestyksessä ensisijaiseksi. Sillan pintarakenne on heikossa kunnossa ja remontin aikana se korjataankin kauttaaltaan.

– Asvaltti poistetaan kokonaan ja suojarakenteet parannellaan. Vesieristykset uusitaan ja sitten valetaan uusi asvaltti, Ränkman kuvailee remontin kulkua.

Ränkmanin mukaan sillan asvaltin ei pitäisi korjaustöiden jälkeen kupruilla kesäisin.

– Tämän ongelma poistuu nyt. Tosin sillalla on haastava rakenne. Siellä on puuta, betonia ja asvalttia, Ränkman sanoo.

Myös sillan eteläpuoleinen kaide ja valaistus uusitaan. Remontin kustannusarvio on noin miljoona euroa ja töiden on määrä valmistua lokakuun loppuun mennessä. Urakan toteuttaa siltarakentamiseen erikoistunut rakennusliike Kreate oy. HÄSA