Kanta-Häme

Vanhan hautausmaan kunnostus alkaa moottoritien kulmalta

Kaurialassa sijaitsevan Hämeenlinnan vanhan hautausmaan peruskunnostuksen suunnitelmat ovat valmiit. Itse kunnostustyöhön ei kuitenkaan käydä ainakaan vielä tänä vuonna.

Aivan täysin rauhaan suosittu puisto ei silti jää, sillä moottoritien katteen ja sen päälle tulevan kauppakeskuksen valmistuessa joudutaan puiston katteen puoleiseen kulmaan tekemään muutoksia uusien liikennejärjestelyjen takia.

– Turuntien ja Eureninkadun risteysalueen muutostyöt on lyöty lukkoon jo katteen rakennussuunnitelmien yhteydessä ja ne toteutetaan riippumatta muun puiston peruskorjauksesta, viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen Hämeenlinnan kaupungilta kertoo.

Risteystöiden alkamisaika riippuu katteen valmistumisesta.

Lappalaisen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että katteen katutyöt laahaavat hieman suunnitellusta aikataulusta jäljessä.

Aloitus voi vielä siirtyä

Vanha hautausmaa sijaitsee Kaurialassa Parolantien ja moottoritien välissä ja se on suosittu kevyen liikenteen läpikulkupaikka.

Hautausmaan peruskorjauksen on arvioitu maksavan noin 750 000 euroa. Hinta sisältää paitsi kaikkien käytävien uusimisen, niin myös aitojen rakentamisen Turuntien ja Eureninkadun reunoille sekä puiston valaistuksen täydellisen uudistamisen.

Käytännössä lopullinen hinta tulee riippumaan kilpailutukseen osallistuvien urakoitsijoiden tarjouksista.

Vielä hankkeessa ei kuitenkaan olla lähelläkään kilpailuttamista.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan lapiot alueella lyödään maahan aikaisintaan kesällä 2014, mutta taloustilanteesta johtuen aloitus voi siirtyä myöhemmäksikin.

Arkeologit valvomaan kunnostusta

Oman haasteensa hankkeeseen tuovat alueella sijaitsevat satoja vuosia vanhat haudat. Vilkkaassa käytössä oleva puisto on määritelty muinaismuistoalueeksi ja museovirasto on ollut alusta alkaen mukana korjaussuunnitelmien laatimisessa.

– Viraston lausunnon perusteella on uusien käytävien linjausta tarkennettu niin, että ne seuraavat nykyisten käytävien reittejä, Susanna Lappalainen kertoo.

Hautarauhan säilyttämiseksi valaistuksen sähköjohdot kaivetaan puistokäytävien alle. Normaalisti puistoissa kaapelit kaivetaan käytävien viereen.

Museovirasto vaatii alueelle myös arkeologista valvontaa rakennustöiden ajaksi.

Hämeenlinnan yhdyskuntalautakunta hyväksyi puiston peruskunnostuksen toteutussuunnitelman eilen tiistaina. Päätös peruskorjauksen ajankohdasta tehdään myöhemmin. (HäSa)