fbpx
Kanta-Häme

Vanhanen: EU:n yhtenäisyyttä ei rakenneta enää, kun kriisi on päällä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen varoittaa ajattelemasta, että EU:ssa voisi poimia rusinat pullasta. Vanhanen korostaa, että EU-yhteistyössä solidaarisuuden odottaminen edellyttää, että on itse järjestelmällisesti solidaarinen niissä asioissa, joissa muut tarvitsevat ymmärrystä.

Vanhanen viittaa erityisesti turvapaikkakriisiin. Se aiheuttaa nyt EU-maiden välillä eripuraa, joka voi heikentää jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta muissakin turvallisuusasioissa.

– Yhteenkuuluvuuteen liittyvä pääoma on sellaista pääomaa, joka on hankittava etukäteen. Kriisien osuessa kohdalle sitä ei enää kyetä hankkimaan, Vanhanen sanoo Valkeakosken Paasikivi-seurassa pitämässään puheessa.

Siksi on Vanhasen mielestä oikein, että Suomen hallitus on kertonut EU:ssa Suomen olevan valmis kantamaan oman osansa koko Eurooppaa koskevasta turvapaikanhakijoiden taakasta.

Vanhanen huomauttaa, että kun talouskriisi iski Eurooppaan, kriisirahastot ja tärkeät päätökset jouduttiin tekemään jäsenmaiden päätöksinä. Nyt EU:lla on yhteinen varautumismekanismi tuleviin talouskriiseihin.

– Sotilaallisessa kriisissä ei olisi aikaa juridiikkaa säätää, hän toteaa.

Vanhanen muistuttaa, EU-maat ovat perussopimuksessaan luoneet valmiin menettelyn, jolla ne kriisitilanteessa voivat halutessaan siirtyä yhteisen puolustukseen.

Vanhanen arvioi, että jos joku EU-maista joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, se vetoaisi perussopimuksen yhteistä puolustusta koskevaan artiklaan ja esittäisi, että EU-johtajat päättäisivät jäsenmaiden ryhmittämisestä yhteiseen puolustukseen.

Hänestä keskustelu yhteisestä puolustuksesta keskittyy liiaksi siihen, voisiko EU luoda armeijan. Tämän keskustelun lopputulema on lähes aina, ettei EU:n kannata rakentaa Naton kanssa päällekkäistä järjestelmää, ja että Natoon kuuluville EU-maille Nato on yhteisen puolustuksen väline.

– Ei osata ajatella sitä, että yhteinen puolustus saattaa tulevaisuudessa olla muutakin kuin kiinteä yhteinen armeija. Se voi mielestäni olla myös kansallisten armeijoiden ryhmittymistä yhteiseen puolustukseen, Vanhanen arvioi.

Vanhanen puhui sunnuntaina Valkeakosken seudun Paasikivi-seuran 30-vuotisjuhlassa.

Menot