Kanta-Häme

Vanhat uudenvuodentinat ovat vaarallista jätettä – Kaupoissa on myynnissä uusia turvallisia tuotteita ja korvikkeita löytyy jokaisen kotoa

Valettuja tinoja tai käyttämättömiä tinakenkiä ei saa jättää lasten leikkikaluiksi. Markkinoille on tullut turvallinen korvaava tuote, joka ei sisällä lyijyä.
Kaupoissa on myynnissä lyijyvapaita tinakenkiä, mutta myös mehiläisvahasta tehtyjä tinankorvikkeita. Kuva: Pekka Rautiainen

Perinteisten uudenvuodentinojen myynti kiellettiin vuoden 2018 maaliskuussa.

EU kielsi tuotteiden myynnin, sillä perinteinen uudenvuodentina voi sisältää jopa yli 95 prosenttia lyijyä, joka on vaarallista terveydelle ja ympäristölle.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan aiemmin myynnissä olleiden uudenvuodentinojen lyijy voi esimerkiksi heikentää hedelmällisyyttä, vaurioittaa sikiötä ja aiheuttaa haittaa rintaruokinnassa olevalle lapselle. Vanhojen tinojen valamisessa erityisen ongelmallista on, että tinaa kuumennettaessa lyijyhöyryjä hengitetään.

Lyijyn merkittävimpiä riskejä ovat vaikutukset lasten keskushermostoon. Koska tinaa valetaan vain kerran vuodessa, terveysriskit eivät ole suuria.

Perinteestä ei tarvitse kuitenkaan luopua. Kaupoissa on myynnissä kierrätysmateriaalista valmistettuja tinakenkiä, joissa ei ole lyijyä.

Turvallinen tinakenkä sisältää pääosin puhdasta tinaa, minkä lisäksi sen pitoisuudessa on muutama prosentti antimonia. Antimoni luokitellaan puolimetalliksi, sillä se on muutoin metallin kaltainen ja muistuttaa lyijyä. Myöskään antimoni ei ole täysin myrkytöntä.

Tinakenkien saatavuus Hämeenlinnassa ei kuitenkaan ollut ainakaan sunnuntaina paras mahdollinen. Viiden rakettimyyntipaikan kierroksella niitä löytyi ainoastaan Hämeensaaren Citymarketista ja Tiiriön Prismasta. Prismassa oli myynnissä myös valmiiksi sulatettaviksi könteiksi pakattua mehiläisvahaa.

– Kysyntä ei ole ollut kovinkaan suurta, tinaa ja vahaa on mennyt kaupaksi kokonaisuudessaan alle pari laatikkoa, myyntipistettä pitänyt Petri Kuusinen kertoi.

Tinan sijaan Tukes ja THL ovat kannustaneet ihmisiä valamaan uutena vuonna esimerkiksi mehiläisvahaa tai sokeria. Myös steariinia voi sulattaa tinan sijaan.

Hämeen Sanomat testasi viime vuonna uudenvuodentinojen korvikkeet. Pääset lukemaan jutun ja katsomaan videon tästä linkistä. HäSa