Kanta-Häme

Vanhempainyhdistys pelkää parin miljoonan säästön käyvän kalliiksi

Tuomelan koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana Jenni Helenius on ollut mukana ajamassa uudisrakennusta Tuomelaan siitä lähtien, kun koulun sisäilmaongelmat ajoivat oppilaat väistötiloihin.

– Näemme uudisrakennuksen parempana vaihtoehtona. Ensisijainen peruste siihen on terveys. Jos remonttiin ryhdytään, pitäisi pystyä olemaan varma, että peruskorjattuina tiloista saadaan terveelliset ja turvalliset.

Helenius epäilee, poistuisivatko ongelmat rakennuksen ilmanvaihdon ja muun tekniikan uusimisella.

– Mietityttää, miten pitkäaikainen ratkaisu se remontti on. Hätilän päiväkodin remontti on vielä tuoreessa muistissa. Pahimmassa tapauksessa ongelmat tulevat pian esiin uudelleen, hän viittaa kolmesti korjattuun ja lopulta purkutuomion saaneeseen rakennukseen.

”Pitäisi ajatella pidemmälle”

Vanhempainyhdistys on perustellut vanhan koulun purkamista ja uuden rakentamista paitsi terveyssyillä myös opetustilojen uudistamistarpeella.

Yhdistys jätti keväällä lasten ja nuorten lautakunnalle vetoomuksen uudisrakennuksen puolesta. Vetoomuksessa pyydetään ottamaan huomioon, että alueen lapsimäärä tuskin on vähenemässä.

– Nykyinen oppilasmäärä juuri ja juuri mahtuu kouluun. Jos uutta rakennusta ei tule, miten ratkaistaan ongelma, koska siellä on jo melko ahdasta ennestään? Ei tässä voi ajatella pelkästään niitä lapsia, jotka käyvät koulussa nyt, vaan pitäisi ajatella myös 50 vuotta eteenpäin.

Helenius ei osannut tiistaina tuoreeltaan sanoa, pyrkiikö yhdistys vielä vaikuttamaan koulun kohtaloon.

– Olemme kertoneet huolenaiheemme. Vetoamme päättäjiin, jotta he pohtivat asiaa monelta kannalta ja ottavat päätöksestään vastuun. (HäSa)