Kanta-Häme

Vanhusten hoito takkuaa Oitin Lehtimajoissa

Oitissa Lehtimajoissa toista vuotta toimiva vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikkö Koivumäki kärsii jatkuvasta henkilöstöpulasta. Hoitajat sairastavat ja sijaisia ei ole. Työtä joudutaan tekemään urakalla tai jättämään osa tekemättä.

– Vanhukset saattavat joutua odottamaan suihkuun pääsyä pari viikkoa. Kun väkeä ei ole, hyvien ja tunnollisten hoitajien aika ei yksinkertaisesti riitä. Samasta syystä kaikkia ei ehditä nostaa sängystä ylös, vaikka pitäisi. Lisäksi lääkehuollossa on kehittämistä, sillä lääkevirheitä sattuu, kertoo sairaanhoitaja Satu Hietanen.

Hoidon laatu vaarantuu

Satu Hietanen työskenteli Koivumäessä keväällä kaksi kuukautta vakituisessa sairaanhoitajan virassa, mutta lähti tehtävien kirjavuuden ja työilmapiirin vuoksi.

– Kun viiden hoitajan pitäisi hoitaa kahdeksan ihmisen työt, aika ei yksinkertaisesti riitä. Eikä yksi hoitaja voi mitenkään selvitä kymmenen potilaan hoidosta yksin vuorossa niin, ettei siitä kärsisi hoidon laatu ja potilasturvallisuus.

– Kyseessä eivät ole satunnaiset tilanteet, vaan jatkuva työvoimapula. Sijaisten saaminen on vaikeaa, kun tieto työoloista on levinnyt, Satu Hietanen sanoo.

Satu Hietanen on myös keskustalainen kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen. Hän on toukokuusta lähtien saanut jo viitisenkymmentä puhelinsoittoa, joissa omaiset ja hoitajat ovat purkaneet huoliaan ja vaatineet muutosta Lehtimajoille.

Avi tutkii tilannetta

Kunnanhallitus sai jo keväällä omaisilta kirjelmän, jossa listattiin Koivumäen ongelmia. Kesällä omaiset ja osa hoitajista on saanut tarpeekseen Koivumäen palveluasumisyksikössä annetun vanhusten hoidon laadusta. Sisuuntunut joukko lähetti kesällä aluehallintovirastoon valituksen.

– Nyt odotamme, että valitus aviin käynnistää tilanteen perinpohjaisen selvittelyn, Satu Hietanen sanoo.

Kunnanhallituksessa istuva Heini Ristavaara (kesk.) sekä perusturvalautakunnan jäsen Timo Jussila (kesk.) kiiruhtavat myös Lehtimajojen ja Koivumäen ongelmien ratkaisua.

He odottavat, että avi tekee tarkastuskäynnin paikan päälle mahdollisimman pikaisesti ja puuttuu erityisesti henkilöstömitoitukseen, henkilökunnan koulutuspohjaan sekä lääkehoitoon.

Timo Jussila pohtii myös suunnitelmissa olevan hoivayksikön laajentumista terveyskeskuksen vuodeosastolle. Osa vuodeosastopaikoista on tarkoitus muuttaa hoivapaikoiksi.

– Kun tilanne on nyt jo henkilöstömitoituksen mukaan alimitoitettu, kuinka henkilöstö saadaan riittämään tulevaan uuteen hoivayksikköön? Lisääkö muutos nyt jo tiedossa olevia ongelmia? Jussila kysyy.

Taiveaho ottaa asian vakavasti

Huhtikuussa Hausjärven perusturvatoimen kutsumana kunnassa tarkastuskäynnillä vieraillut sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Satu Taiveaho on perehtynyt Koivumäen ongelmiin, muttei kommentoi käsittelyssä olevaa asiaa. Hän toteaa, että akuutteihin asioihin puututaan nopealla aikataululla, mutta yleensä valitusten käsittely kestää pitkään.

Hausjärveltä on tehty aviin myös Lehtimajojen terveyskeskusvuodeosastoa koskeva valitus, josta avi on antanut kesällä ratkaisun. Ratkaisu ei ole julkinen.(HäSa)

Päivän lehti

27.5.2020