Kanta-Häme

Vanhustentukiyhdistykselle uutta lainaa Hattulassa

Hattulan vanhustentukiyhdistys joutuu jälleen paikkaamaan talouttaan kunnan avulla. Yhdistys anoo kunnalta 50 000 euron lyhytaikaista luottoa, koska yhdistyksen maksuvalmius on pitkään ollut heikko.

Hattulan valtuusto myönsi vanhustentukiyhdistykselle samansuuruisen lainan tämän vuoden tammikuussa. Nyt yhdistys tarvitsee lisää rahaa avoimia ja erääntyviä maksujaan varten.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vanhustentukiyhdistykselle myönnettäisiin uusi, 50 000 euron suuruinen lyhytaikainen luotto. Kunta on aiemmin myöntänyt vanhustentukiyhdistykselle myös omavelkaisia takauksia yhteensä noin 390 000 euron edestä.

Hattulan kunta on käynnistänyt selvitystyön, joka koskee Hattulan Vanhustentukiyhdistyksen sekä Nuorten asuintaloyhdistyksen ja Hattula-Kiinteistöjen taloudellista ja toiminnallista tilannetta.

Tavoitteena on, että valtuusto päättää kesäkuun kokouksessaan jatkotoimenpiteistä, joilla yhdistysten ja osakeyhtiön toiminta ja talous saadaan turvattua. HÄSA

Päivän lehti

27.1.2020