fbpx
Kanta-Häme

Vankien usko huomiseen teki Stubbiin vaikutuksen

Vaikeinakin aikoina on toivoa paremmasta.

Siitä sai väkevän todistuksen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) keskiviikkoisella vierailullaan Hämeenlinnan vankilassa.

Stubb tapasi päihteettömän osaston miesvankeja, jotka kertoivat ministerille avoimesti elämästään kiven sisällä.

Tammikuussa vankilaan saapunut Mika Valkama kertoo kaipaavansa eniten lapsiaan, joiden tapaamisessa oli aluksi neljän kuukauden tauko. Nykyään hän näkee perhettään kahden viikon välein kaksi tuntia kerrallaan.

– Se syö miestä eniten. Siihen tulisi tehdä suuri panostus, jotta lähimpiä perhesiteitä ei katkaistaisi eikä vangeista tulisi empatiakyvyttömiä. Perheleireillekin pääsee vain hyppysellinen vangeista, Valkama sanoo.

Hän kertoo aloittavansa työt vankilassa aamulla puoli kahdeksalta ja lopettavansa puoli neljältä iltapäivällä. Välissä on lounas ja tunnin päiväunitauko. Illalla on aikaa katsoa tv:tä tai käydä kuntosalilla.

Stubbin mielenkiinto herää heti.

– Onko täällä hyvä kuntosali? intohimoisena kestävyysurheilijana tunnettu ministeri kysyy.

Valkama toivoisi salille parempaa ilmanvaihtoa sekä lisää painoja.

– Tällä hetkellä maksimipainomäärä on 55 kiloa, hän sanoo.

Jo kuudetta linnatuomiotaan istuva Kimmo Koivisto huikkaa sellinsä ovelta, ennättäisikö arvovieras kahville. Stubb suostuu heti.

Koivisto kaataa paljusellissään kahvia pahvimukiin ja kyselee ministerin kantaa pakolaistilanteeseen ja sakkovankeihin.

Hän kertoo halustaan työllistyä heti vapautumisensa jälkeen. Koivisto mielii töihin rakennusalalle oppisopimuskoulutuksen kautta.

– Nyt on pakko pistää tämä ketju poikki, minulla ei ole vaihtoehtoja, Koivisto lupaa.

Stubb vaikuttuu vangin asenteesta.

– Tuolla asenteella sinä pärjäät varmasti. Jos pääset jaloillesi, niin koodaa, miten sinulla menee, Stubb kannustaa ja antaa yhteystietonsa.

Kierroksen jälkeen Stubb kertoo olevansa iloinen tapaamiensa vankien suunnitelmista ja halusta sijoittua yhteiskuntaan tuomion jälkeen.

– Tämä oli ensimmäinen kertani vankilassa, oli koskettavaa kuulla näitä tarinoita. Etenkin Kimmon tarina vaikutti mielenkiintoiselta ja ylevältä, Stubb sanoo.

Koivisto ja 30 muuta päijäthämäläistä miesvankia lähtevät Hämeenlinnasta tämän kuun aikana Mikkeliin.

Vähitellen koko vankila tyhjenee miesvangeista, kun nykyisen vankilarakennuksen viereen nousee tulevina vuosina pelkästään naisvangeille suunniteltu, moderni satapaikkainen laitos.

Vankilainvestointi on mainittu valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotuksessa, mutta sille ei ole annettu vielä määrärahaa. Tällä vierailulla Stubb ei sitä lupaa.

– Ei valtiovarainministeri kiertele lupailemassa lisää rahaa. Katsotaan kokonaisuutta, ammattilaiset tekevät arvionsa ja me lyömme sitten lopullisesti nuijan pöytään, Stubb täsmentää työnjakoa.

Vankilanjohtaja Samuli Laulumaa on tyytyväinen vierailuun.

– Kävimme tosi hyvää keskustelua. Vaikka Stubb sanoi olevansa maallikko, hän oli vankilan ja vankeinhoidon asioista tosi nopeasti kärryillä, Laulumaa sanoo.

Menot