Kanta-Häme

Vankityö suuntaa muurien ulkopuolelle

Vankien tekemän työn halutaan entistä enemmän hyödyttävän tuomittujen elämää vankilan jälkeen. Samalla vangeilla teetetään työtä entistä avoimemmin osana muuta yhteiskuntaa eikä pelkästään seinien sisällä.

Suunta on sama sekä suljetuissa vankiloissa että avovankiloissa, kuten Vanajan vankilassa.

– Tavoitteena on, että vangilla olisi paremmat lähtökohdat sopeutua yhteiskuntaan kuin silloin, kun vangit meille tulevat, toteaa Vanajan vankilan apulaisjohtaja Marjatta Kurri.

Vanajan avovankilan vangeista valtaosa tekee työtä Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyökumppaneiden kanssa. Vankityötä teettävät Hämeenlinnan kaupunki, Museovirasto, Janakkalan kunta, Metsähallitus ja Senaatti-kiinteistöt.

Ojoisten osaston vangit hoitavat kiinteistöhoitotöitä sekä rakennus- ja kunnostustehtäviä. Vastaavasti Miemalassa järjestetään myös kuntouttavaa työtoimintaa ja tehdään alihankintaa yrityksille. Käsitöitä myydään Ojoisten myymälästä sen aukioloaikoina.

Alihankintana tehdään Kurrin mukaan pitkälti käsin pakkaamista ja ompelutöitä, kuten koristeita ja passien kansia. Alihankintatyöt kilpailutetaan tavallisten kilpailukäytäntöjen mukaan.

– Vankila ei enää pestaa uutta omaa työnjohtohenkilökuntaa ja mieti, mitä vankilassa voi tehdä, vaan työtä hankitaan ulkopuolelta, Kurri sanoo.

Vankityön suuri tilaaja Hämeenlinnassa on itse kaupunki, jolle tehdään paljon kunnossapito- ja rakennustöitä. Yksi 30 vangin muodostavasta työntekijäjoukosta on ”Jaakko”.

Jaakko saapui Ojoisten vankilaan viisi kuukautta sitten. Hänet tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta kahden ja puolen vuoden vankeuteen, mistä on jäljellä vielä noin kahdeksan kuukautta.

Töitä hän oli tehnyt koko ikänsä, kunnes ”nenähommat” veivät mennessään. Vanajan vankilassa hän on tehnyt pääsääntöisesti erilaisia raivaus- ja rakennustöitä Hämeenlinnan kaupungille. Työhön ja työtehtäviin hän on ollut tyytyväinen, koska ne ovat olleet tavallista vaativampia.

– Tämä näyttää, mitä normaali elämä on, Jaakko toteaa.

Aiemmin hän oli avovankilassa Vilppulassa, missä ”haravointi tuli erittäin tutuksi.”

– Tästä työstä on oikeasti ollut hyötyä, ei mitään pelleilyä, että leikataan nurmea viisi kertaa päivässä. Täällä saa ihan kokemustakin, hän lisää.

Osa vangeista voi suorittaa ammatillisia perus- ja ammattitutkintoja oppisopimuskoulutuksella. Vangit saavat työstä palkkaa keskimäärin 6 euroa tunnilta. Työpäivät ovat tavanomaisten työ- ja virkaehtosopimusten mukaisia.

Puistotyön johtaja Pertti Kari Hämeenlinnan kaupungin Linnan infra -liikelaitoksesta on työskennellyt vankien työnjohtajana 13 vuotta. Hänen mukaansa vankien työnjohtamisessa on tärkeää nähdä, mihin kukin pystyy. Joillekin vangeille sopii vaativatkin työt, toisille kehitellään yksinkertaisempia työtehtäviä.

– On 40-vuotiaita vankeja, jotka kysyvät minulta, mikä verokortti on. Toisaalta vangeissa on ammattimiehiä, ja me pyrimme siihen, että vankien ammattitaitoa hyödynnetään mahdollisimman paljon, Kari sanoo.

Karin mukaan Hämeenlinnassa vangit tekevät kolmessa ryhmässä töitä, joihin muu kunnossapito ei ehdi.

– Kyllä kuntoutusajatus toteutuu, ja ryhmämme saavat aikaankin. HäSa