Kanta-Häme

Vapaaehtoisia saisi olla enemmän

Lunta tupruttaa taivaalta, kun viisi Voutilakeskuksen asukasta lähtee iltapäivän ulkoilulenkille Hämeenlinnan Ladun vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

Yhdistyksen vapaaehtoiset käyvät keskuksessa joka perjantai. Toiminta alkoi kymmenen vuotta sitten, ja Toivo Taavitsainen on ollut mukana alusta asti.

– Olen ollut 20 vuotta eläkkeellä ja saanut olla terveenä. On mielestäni kohtuullista, että teen tätä vapaaehtoistyötä. Käyn täällä joka neljäs viikko, joten tämä on aika pieni juttu eikä rasita, Taavitsainen kertoo.

Vapaaehtoisena toimiminen vaatii Taavitsaisen mukaan sitoutumista.

– Jos tulee vain silloin, kun itseä huvittaa, niin homma ei toimi.

Hämeenlinnan Ladun ulkoilutustoimintaa vetävä Siiri Ylivarvi kertoo, että vapaaehtoisten löytäminen on vaikeutunut vuosien varrella.

– Alkuun heidän saamisensa oli helpompaa kuin tällä hetkellä. Eivät ihmiset oikein mielellään lähde tekemään vapaaehtoistyötä. Onneksi aina jokunen uusi putkahtaa mukaan toimintaan, Ylivarvi sanoo.

Hämeenlinnalaisissa hoivakodeissa vapaaehtoisia käy vaihtelevasti. Voutilakeskuksessa käy Hämeenlinnan Ladun lisäksi myös muita vapaaehtoisryhmiä ja esimerkiksi kouluryhmillä on erilaisia tempauksia. Ulkoilutus kuuluu myös henkilökunnan työhön.

– Ulkoilun määrä on hyvin asiakaskohtaista. Jotkut haluavat päästä ulos useammin ja silloin myös pääsevät. Toiset taas haluavat ulos harvemmin, keskuksen palveluyksikön esimies Anu Kinnunen kertoo.

Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiössä vapaaehtoiset ulkoiluttajat olisivat kaivattu lisä toimintaan.

– Valitettavasti meillä ei ole vapaaehtoisia ulkoiluttajia. Mielellämme kyllä heitä ottaisimme. Usein vapaaehtoiset menevät kaupungin omiin yksiköihin. Ongelma on myös se, että kukaan ei koordinoi asiaa, toiminnanjohtaja Virpi Kesti sanoo.

Hänen mukaansa hoitajat järjestävät ulkoilua mahdollisuuksiensa mukaan.

– Kyllä sitä enemmän voisi olla, Kesti myöntää.

Enemmän vapaaehtoisia haluttaisiin myös Lomakoti Ilonpisarassa. Tiistaisin asukkaiden luona käy ryhmä ulkoiluttajia, ja muina aikoina ulkoilu on hoitajien vastuulla.

– Meillä on tiistaisin tosi vakituisia vapaaehtoisia ja se on ollut todella onni, mutta enemmänkin voisimme ottaa. Ehkä on edelleen sellaista ajatusta, että voiko tänne vain tulla. Vapaaehtoiset saavat tulla meille milloin vain, vastaava sairaanhoitaja Elina Hanska sanoo.

Hämeenlinnan Validia-kodissa ulkoilu taas on jo jonkin aikaa ollut osa päivärytmiä ja sitä hoitaa pääasiassa henkilökunta. Omien työntekijöiden lisäksi on yksi vapaaehtoinen, joka käy joidenkin asukkaiden kanssa aamuisin pidemmillä lenkeillä.

– Olemme todenneet, että tämä on todella hyvä. Järjestelmä on jo niin hyvin juurtunut, että kukaan työntekijöistä ei sitä kyseenalaista. Oikeastaan välillä nauramme, että eikö ole ihanaa, kun ulkona olemisesta saa palkan. Ei minusta esimiehenä tunnu, että tätä pitäisi työntekijöiltä vaatia, palvelupäällikkö Katriina Laaksonen kiittelee. HÄSA

Päivän lehti

3.6.2020