Kanta-Häme

Vappuaattoa on vietetty pitkälti kotosalla – Alkossakaan ei tuttua asiakasvirtaa

Helsingissä yksi ihminen oli päätynyt putkaan iltakahdeksaan mennessä.
Kuva: Soile Toivonen
Kuvituskuva: Soile Toivonen, arkisto

Vappuaaton vietto sujui iltaan asti rauhallisesti eri puolilla Suomea. Puistoihin ei kokoontunut suuria ihmisjoukkoja vaan vapunviettäjät noudattivat viranomaisten lukuisia pyyntöjä viettää vappua tänä vuonna kotona.

– Erittäin rauhallista on ollut. Näyttää siltä, että ihmiset ovat ottaneet kehotukset tosissaan. Helsingissä ei ole ulkona juuri ihmisiä, eikä minkäänlaisia kokoontumisia, komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista kertoi STT:lle kello kahdeksan aikaan illalla.

Heinosen mukaan Helsingin poliisin valvontaorganisaatio oli kello kahdeksaan mennessä korjannut yhden ihmisen poliisin suojiin.

Rauhallista oli myös Turussa ja Tampereella, kerrottiin illalla kahdeksan maissa Lounais-Suomen ja Sisä-Suomen poliisista. Julkisesti esitetyt toiveet yleisötilaisuuksien ja -kokoontumisten välttämisestä olivat menneet poliisin mukaan perille. Sama tilanne oli myös Oulussa.

Poikkeusolojen johdosta vappuohjelma on siirtynyt pääosin verkkoon. Helsingin Kauppatorin sijaan Mantan lakitus tapahtui tänä vuonna kokonaan virtuaalisesti. Lakituksesta vastasi Taideyliopiston ylioppilaskunta.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) esitti alkuillasta voimakkaan vetoomuksen, että pääkaupungissa vappua vietettäisiin kotona, eikä kokoonnuttaisi perinteisille juhlapaikoille, kuten Esplanadin puistoon tai Kaivopuistoon.

Yli kymmenen ihmisen yleisiä kokoontumisia ja yleisötilaisuuksia koskeva kielto on vappunakin voimassa. Poliisi arvioi erikseen enintään kymmenen ihmisen tilaisuudet, jos niistä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle tai terveydelle.

Alkoissa painottunut ennakkoasiointi

Alkon myymälöissä ennakkoon asioiminen vaikutti tasanneen vappuaaton asiakasmääriä.

– Aika paljon vaikuttaa varmasti myös se, että ihmiset eivät vietä vappua keskustoissa, Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen kertoi STT:lle torstaina.

Pennanen kiitteli asiakkaiden myös noudattaneen hyvin turvavälejä, kuten myymälöissä on toivottu.

Etäjuhlat jatkuvat vapunpäivänä

Vapunpäivää on Helsingissä perinteisesti kokoonnuttu juhlimaan Ullanlinnanmäelle. Tänä vuonna vapun vastaanotto toteutetaan aamuyhdeksältä alkaen suorana radiolähetyksenä Yle Radio Suomessa ja nettistriiminä. Ohjelmaan kuuluvat perinteen mukaisesti Ylioppilaskunnan Laulajien esiintyminen sekä pääkaupunkiseudun ylioppilaskuntien puheet.

Esimerkiksi Sinfonia Lahti sekä Helsingin kaupunginorkesteri lähettävät vappupäivänä verkossa omat vappumatineansa.

Myös poliittisten puolueiden perinteiset vapputapahtumat ovat siirtyneet verkkoon. Keskusta vietti virtuaalista vappua jo aattona, mutta SDP:n ja vasemmistoliiton vuoro on vappupäivänä.