Kanta-Häme

Varaspariskunta odottaa käräjiä sellissä

Lukuisiin varkauksiin sortunut Jyväskyläläispariskunta on vangittu. Keski-ikäinen pariskunta vangittiin keskiviikkona Hämeenlinnan käräjäoikeuden päätöksellä törkeästä varkaudesta epäiltynä.

Hämeenlinnassa he ehtivät aiheuttaa lyhyen rikosaallon siitä huolimatta, että pariskunnan mies vietti aikaansa myös poliisitalo Miekkalinnan putkassa.

Lääkkeitä veressä ja sukassa

Paikallinen poliisi tutustui mieheen ensimmäistä kertaa perjantai-iltana Linnatuulen parkkipaikalla, jossa miehen auton rekisterikilvet todettiin varastetuiksi sekä auto katsastamattomaksi ja kuljettaja ajokortittomaksi. Lisäksi sylkitesti kertoi miehen nauttineen rauhoittavia lääkkeitä. Lääkkeitä löytyi myös miehen sukasta.

Putkassa yönsä viettänyt mies murtautui lauantaina Tampereentiellä kahteen omakotitaloon. Hän jäi kiinni häiriköityään huoltoasemalla Tiiriössä.

Lisäksi tutkinnassa paljastui myös liuta muita rikoksia pariskunnan matkan varrelta Keski-Suomesta Hämeeseen.

Vangitut eivät olleet ensimmäistä kertaa asialla, sillä molemmilla on pelkästään tämän vuoden puolelta tilillään jo kolmisenkymmentä omaisuusrikosta.

Käräjäoikeus vangitsi pariskunnan rikosten jatkamisen estämiseksi. Useita kertoja etsintäkuulutetun pariskunnan katsottiin myös karttelevan esitutkintaa ja oikeussaleja. Tulevan oikeudenkäynnin alkaessa heidän olinpaikkansa on nyt ainakin varmuudella tiedossa. (HäSa)