fbpx
Kanta-Häme

Varjosta aurinkoon

Aurinkolasien takana on mustakin tummempaa. Ei uskalla avata suutaan, ei huutaa että pelottaa. Toivois että joku veis pois sen idyllin, ulospäin näkyvän onnen ja sisällä pelkän helvetin.

Parisuhdehelvetti. Sitä 33-vuotiaan Heidi Holmavuon elämä oli kaikkiaan kolmisen vuotta.

Siitä hän myös kirjoitti laulun, joka on kasvanut valtakunnalliseksi, kappaleen mukaan nimetyksi Pelon varjo -liikkeeksi. Liikkeen missiona on nostaa henkinen lähisuhdeväkivalta julkiseen keskusteluun.

– Sitä häpeillään ja siitä vaietaan. Haluan herättää “uhrit” ajattelemaan asioita. Haluan ravistella myös naapureita: Jos yöllä kuuluu huutoa ja ovien paiskontaa, toivon, että jolloin olisi rohkeutta puuttua tilanteeseen. Itsekin olisin havahtunut todellisuuteen paljon aikaisemmin, jos joku olisi ojentanut kätensä sanonut, että tajuuksä, herää! Holmavuo kertoo.

Kaikki alkoi Holmavuon mukaan näin jälkeenpäin ajatellen henkiselle lähisuhdeväkivallalle hyvin tyypillisesti.

– Hän nosti minut jalustalle ja oli valmis tuomaan vaikka kuun ja tähdet taivaalta. Totta kai se tuntuu hyvältä, kun joka saa sinut tuntemaan itsesi täydelliseksi. Ajattelin, että vitsi, kylläpä hän on hieno ihminen! Holmavuo muistelee.

Kumppani kietoi Holmavuon pian pauloihinsa ja hivuttautui muutamassa kuukaudessa tämän luokse asumaan antaen katteettomia lupauksia ostaa puolet asunnosta.

– Siitä alkoi painostus, että muutetaan maalle, sä olisit tosi kaunis äiti… En antanut kuitenkaan periksi. Mun pelastus oli, että olen tosi vahvaluonteinen.

Kumppani alkoi myös mustasukkaisuuttaan vahtia Holmavuon ajankäyttöä ja säädellä ystäväpiiriä.

– Huomasin, että olin hänen käskyvaltansa alla. Olin kello kaulassa ystävien luona. He olivat hänen mielestään pahoja ja huonoja. En saanut myöskään käydä bändin kanssa keikoilla, koska soittajat olivat miehiä, Holmavuo kuvailee.

Tilanne paheni pahenemistaan.

– Hänelle tuli äärimmäisiä raivonpuuskia; joko katoin pöydän väärin tai otin raejuustoa väärällä lusikalla. Milloin lensi lasi tai lautanen seinään, milloin hiustenkuivaaja.

– En enää uskaltanut olla öisin omassa kodissani, vaan pakenin autoon, jossa olin turvassa. Istuin siellä ja odotin, että toinen rauhoittuu. Joka yö tein päätöksen, että nyt tämä saa riittää.

Henkisen manipuloinnin taitajana kumppani lepytteli Holmavuon milloin kylpylälomin, milloin etelänmatkoin.

– Kun teatterin kulissit taas koottiin, ajattelin, että ehkä mun täytyy vain antaa anteeksi ja katsoa tätä läpi sormien. Mietin, että elämä nyt vain on tällaista: ylä- ja alamäkeä.

Raivokohtaustensa aikana kumppani ei koskaan käynyt Holmavuohon fyysisesti käsiksi.

– Olisikin käynyt, niin se olisi ollut selkeä merkki lähteä suhteesta, mutta se oli sellaista henkistä valtataistelua.

Kukaan lähipiiristä ei tiennyt eikä nähnyt todellista tilannetta. Holmavuo huomasi aiemmin avoimen ja nauravaisen persoonallisuutensa muuttuneen.

– Kävelin varpaillani pitkin seiniä omassa kodissani. Ulkona en voinut katsoa ketään silmiin ilman että siitä syntyy sota. Elinpiirini oli tosi rajoittunut.

Elämä jatkui samanlaisena päivästä toiseen, ja Heidi Holmavuo sai lopulta tarpeekseen.

– Kohtaukset ja riehumiset vain pahenivat. Yhtenä yönä juoksin taas autoon ja aloin pelätä henkeni puolesta.

Irrottautuminen kumppanista kävi lopulta yllättävän helposti. Tätä edesauttoi se, että tämä löysi uuden “uhrin” noin viikossa.

– Olin tosi onnellinen, sillä monella vaino kestää vuosia, ja he joutuvat lopulta turvautumaan äärikeinoihin, kuten lähestymiskieltoon.

– En ikinä unohda sitä vapauden tunnetta, kun omassa kodissaan ei tarvinnut enää pelätä mitään. HÄSA

Menot