Kanta-Häme

Varkaille kelpaa kaikki: polttoainetta, suuntavilkut ja renkaat auton alta

 

Hauhontaustantien varrella sijaitsevan maatalon säiliöstä on anastettu suuri määrä kevyttä polttoöljyä. Kanta-Hämeen poliisin mukaan niin sanotusta farmarisäiliöstä on kadonnut tuhat litraa polttoainetta.

Varkaus tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.  Poliisi kaipaakin nyt havaintoja epäilyttävistä kulkijoista kyseiseen aikaan Hauhon Hauhontaustantiellä.

Hauholla tapahtui viime viikon perjantaina myös rengasvarkaus. Mäkimaantiellä auton omistaja löysi renkaattoman autonsa pukkien päältä. Neljän renkaan lisäksi varas oli vienyt kaksi pölykapselia.

Auton osat kelpasivat varkaalle myös Hämeenlinnassa. Puolisentoista viikkoa sitten Aulangontieltä varastettiin Mercedes-Benzistä suuntavilkut koteloineen, kertoo poliisi. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020