Kanta-Häme

Varmuusvarastojen vilja menee halvalla

Valtion viljan varmuusvarastojen puolittamisen aikataulu on ennallaan, eli viljat pitää myydä tämän vuoden loppuun mennessä. Markkinatilanne ei ole myynnille otollinen, sillä maailman viljavarastot ovat korkeimmillaan 30 vuoteen.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n vilja-asiamiehen Max Schulmanin mukaan viljojen hinnat ovat tippuneet kahdessa vuodessa 20–40 prosenttia ylitarjonnan vuoksi. Esimerkiksi leipävehnä maksoi kaksi vuotta sitten 180 euroa tonnilta. Nyt hinta liikkuu 140 euron tuntumassa.

– Maailman tärkeillä satoalueilla on saatu nyt kolme todella runsasta satoa peräkkäin, Schulman sanoo.

K-maatalous Hämeenlinnan kauppiaan Jaakko Perttulan mukaan varmuusvarastojen tyhjennyksellä lienee ollut jonkinlainen vaikutus viljan hintaan.

– Viljaa on muutenkin markkinoilla todella paljon ja nyt varmuusvarastot puretaan tähän ruuhkaiseen tilanteeseen. Kyllä se tuo entisestään hintaa alaspäin, Perttula sanoo.

Perttulan mukaan vaikutus ei kuitenkaan ole merkittävä, sillä viljan hinta määräytyy enimmäkseen maailmanmarkkinoilla.

Hallitus teki vuonna 2013 päätöksen viljan varmuusvarastojen puolittamisesta vuoden 2016 loppuun mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa 200 miljoonan viljakilon myyntiä. Vilja myydään Huoltovarmuuskeskuksen järjestämissä tarjouskilpailuissa. Schulman pitää myytävää viljamäärää melko suurena Suomen viljamarkkinoihin suhteutettuna. Suomi tuottaa viljaa noin neljä miljardia kiloa vuodessa.

Huoltovarmuuskeskuksen valmiusasiamies Juha Mantila kertoo, että viljaa joudutaan myymään tarjouskilpailuissa halvalla, mutta ei alihintaan markkinoihin nähden. Valtio saa varmuusvarastojen myynnistä joidenkin kymmenien miljoonien myyntitulot. Lisäksi valtio säästää kustannuksissa, sillä leipäviljaa täytyy kierrättää varastoissa.

Mantilan mukaan myynnin lykkäämistä paremman hintatason toivossa ei ole harkittu.

– Hintatasolle emme voi mitään ja se tuskin on muuttumassa lähiaikoina, Mantila sanoo.

Tilanne on hyvä viljan käyttäjille ja huonompi tuottajille. Mantilan mukaan halpa vilja onkin mennyt hyvin kaupaksi. Viljaa ostavat pääasiassa elintarvikealan ja maatalouden merkittävät kaupalliset toimijat.

– Alan keskeiset toimijat ovat olleet hyvin liikkeellä tarjouskilpailuissa, Mantila sanoo.

Vilja-asiamies Schulman ei kuitenkaan muuttaisi varmuusvarastojen myynnin aikataulua. Maailmanmarkkinoilla on nyt niin suuri hintapaine alaspäin, ettei varmuusvarastojen myynti tee hintaan suurta vaikutusta.

– Se on parempi, että varastot tyhjennetään nyt kuin sitten, kun maailmanmarkkinahinnat kohenevat. Silloin varmuusvarastojen tyhjentäminen saattaisi tuoda kotimaan hintoja alas enemmän, Schulman sanoo.

Mantilan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tarjouskilpailuissa on myyty tähän mennessä yhteensä noin 130 miljoonaa kiloa viljaa. Parhaillaan on käynnissä tarjouskilpailu, jossa myydään 15 miljoonaa kiloa vehnää, 5 miljoonaa kiloa kauraa, 6 miljoonaa kiloa ohraa sekä 300 000 kiloa ruista. HÄSA