Kanta-Häme

Varusmiehet joraavat ysäriä

Varusmiessoittokunta on ottanut 1990-luvun haltuunsa.

Soittajasaapumiserän pääkonsertti keskittyy tänä vuonna ysärimusiikkiin.

Kapellimestari Tero Haikala kertoo, että ohjelmisto on rakennettu vuosikymmenen musiikki-ilmiöiden kautta. Ohjelmistossa on muun muassa grungea, poika- ja tyttöbändejä, sähköviulua sekä discomusiikkia.

– Ysäri on ollut viime vuodet nouseva trendi. Monet festivaalit ja ysäriklubit ovat täynnä väkeä, kun ihmiset haluavat muistella kultaista 1990-lukua, sanoo Haikala.

Noin 70-henkisen varusmiessoittokunnan kiertue käynnistyy tänään maanantaina Turussa ja saapuu Lahden ja Heinolan kautta torstaina 1.9. Hämeenlinnaan. Konserttimestariksi on valikoitunut mediapersoona Matti Airaksinen.

Ysäri on myös Haikalalle itselleen lähellä sydäntä, ja ajatus kiertueeseen syntyi häneltä. Ohjelmistoon on valittu parikymmentä vuosikymmenen hittiä, kuten Nirvanan Smells Like Teen Spirit ja Coolion rap-biisi Gangsta’s Paradise.

– Konsertti on pitänyt rakentaa varusmiehille mahdollisimman kiinnostavaksi. Onhan tämä kuitenkin heille koulutusta, Haikala toteaa.

Ysärikiertue on jatkoa varusmiessoittokunnan konseptoiduille erikoiskiertueille. Viime vuonna soittokunnan pääkonsertti keskittyi pelimusiikkiin ja sitä edellisenä vuonna heviin. Solistina oli tuolloin Stratovariuksen keulahahmo Timo Kotipelto.

Haikalan mukaan varusmiessoittokunnan tavoitteena on ollut tuoda erilaista ajattelua sille, mitä sotilassoittokunta voi tehdä.

– Vaikeinta on ollut voittaa omaa henkilökuntaa puolelle ja vakuutella, että soittokunta voi tehdä tällaista.

Tällä hetkellä palvelustaan suorittava ikäpolvi on syntynyt pääosin 1990-luvun puolenvälin jälkeen. Hitit ovat kuitenkin niin tuttuja, etteivät varusmiehet ole voineet niiltä Haikala mukaan välttyä, vaikka vuosikymmenkokemus on jäänyt elämän alkuvuosille.

Seuraavallekin vuodelle on teemaa mietitty.

– Tästä olisi luontevaa jatkaa kasariin. HäSa

Varusmiessoittokunnan Ysäri-megakiertue soi Verkatehtaalla torstaina 1.9. kello 19 alkaen.