Kanta-Häme

Vasta tukkikasa pysäytti rattijuopon

Sama mies kärysi perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana kahteen otteeseen juopuneena autoilusta Hämeenlinnassa.

Perjantai-iltana poliisipartio lähti tarkistamaan ilmoitusta epäillystä rattijuoposta, jonka auton poliisi pysäytti Turuntielle.

Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin yli 2,5 promillea. Hänet käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Aamuyöllä hieman ennen kello viittä poliisi sai ilmoituksen, että sama auto on ojassa Hauholla Alvettulantiellä. Autolla oli ajettu kohti Alvettulaa 57-tien suunnasta. Se oli suistunut ojaan ja törmännyt tien vieressä olleeseen tukkikasaan. Törmäyksen voimasta auto oli kääntynyt katolleen.

Auto oli poliisin mennessä paikalle tyhjillään. Auton omistaja löytyi kotoaan. Hän oli sama mies, joka ajoi autoa aikaisemmin illalla. Mies puhalsi kaksi promillea seulonta-alkometriin. Hän oli jonkin verran loukkaantunut, joten hänet toimitettiin ambulanssilla sairaalaan tarkistettavaksi.

Miestä epäillään kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. (HäSa)