Kanta-Häme

Vastaanottokeskukset tyhjenivät

Vastaanottokeskukset ovat tyhjentyneet turvapaikanhakijoista Kanta-Hämeessä jo vähän etuajassa. Niin Mainiemen kuin Rengonkin vastaanottokeskukset tyhjenivät jo viime viikolla. Myös Forssan vastaanottokeskus on nyt tyhjä.

Kaiken kaikkiaan Kanta-Hämeestä väheni maaliskuussa lähes 800 majoituspaikkaa.

Suomen Punaisen Ristin ylläpitämässä Hämeenlinnan Mainiemen vastaanottokeskuksessa oli 200 turvapaikanhakijaa.

– Rakennukset hiljenivät jo muutama viikko sitten. Tyhjien tilojen tulevaisuus on vielä avoin. Pallottelemme ajatuksilla ja ilmoitamme asiasta kesään mennessä, entisen Mainiemen päihdekuntoutuskeskuksen ostanut lääkäri Juho Nummenmaa sanoo.

Monenlaisessa käytössä olleessa Mainiemessä on nyt terveyspalveluja. Nummenmaan vastaanoton lisäksi keskus työllistää sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja urheiluhierojan.

Pihlajalinnan ylläpitämän Rengon vastaanottokeskuksen ovet sulkeutuvat lopullisesti vasta ensi viikolla, mutta keskus tyhjeni viime viikolla.

– Nyt keskitytään ensin siivoamiseen ja sitten keskus hiljenee lopullisesti. Minä lähden töihin Jämsän vastaanottokeskukseen, jonne on jo muuttanut osa Rengon vastaanottokeskuksen asukkaista, Jenni Ahola.

Rengon Vastaanottokeskuksessa oli kaikkiaan 98 paikkaa. Se toimi entisessä mielenterveyskuntoutujien yksikössä, Kuntoutumiskoti Rosassa, joka oli ollut jo jonkin aikaa tyhjillään. Tilojen tulevasta käytöstä ei ole tietoa.

– Meillä kaikilla oli haikea mieli, kun keskus loppui. Ehdimme kuitenkin olla yhdessä puolitoista vuotta, Jenni Ahola huomauttaa.

SPR:n Lammin vastaanottokeskuksessa juhlittiin viime viikolla 8-vuotissyntymäpäiviä. Keskus jatkaa tuttuun tapaan.

– Maahanmuuttovirasto ilmoittaa seuraavan kerran kesäkuussa, kuinka paljon meillä on jatkossa paikkoja. Yleensä paikkojen määrä vaihtelee 50:llä. Tällä hetkellä niitä on 150, vastaanottokeskuksen johtaja Kim Malmström sanoo.

Päivän lehti

28.5.2020