Kanta-Häme

Kevyellä kynällä: Kyllä peliyhtiö tietää, että Väyrynen voi yllättää

Paavo Väyrynen esitteli kampanjamukejaan vuoden 2018 presidentinvaalikampanjan tiimellyksessä. Arkistokuva Kimmo Penttinen

Kuten tiedämme, melkein kaikesta voi lyödä vetoa. Ja kun näin tehdään, peliyhtiö Unibet on tikkana apajilla.

Niin nytkin, kun Suomen Keskusta valmistautuu valitsemaan puheenjohtajaa syyskuun alussa Oulussa.

Unibetin laskelmien mukaan äitiyslomalta palannut Annika Saarikko peittoaa nykyisen puheenjohtajan Katri Kulmunin tiukassa mittelössä.

Saarikko saa kertoimekseen 1,50, kun istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin kerroin on 2,25. Kaksi muuta kisaan ilmoittautunutta eli puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen ja mediayrittäjä Ilkka Tiainen ovat kaukana kaksikon takana. Honkosen kerroin on 11 ja Tiaisen 15.

Kerroin on laskettu myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Antti Kurviselle, vaikkei hän ainakaan vielä ole ilmoittanut tavoittelevansa puolueen puheenjohtajuutta. Hän sijoittuu veikkauksissa kärkikaksikon jälkeen kolmanneksi kertoimella 7.50.

Listaa lukiessa huomio kiinnittyy kuitenkin yhteen nimeen: vedonlyöjien spekulaatioissa keikkuu luonnollisesti myös Paavo Väyrynen. Hänen kertoimensa on 13, eli pienempi kuin Tiaisen ja myös Kulmunin valtiovarainministerinä korvanneen Matti Vanhasen. Vanhas-Matin kerroin on 15.

Väyrynen ei ainakaan toistaiseksi ole ilmoittautunut mukaan mittelöön, mutta hän on järjestänyt yllätyksiä ennekin. Hänhän palasi puolueen riveihin juuri sopivasti aiemmin tänä vuonna.

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic