Pasi Soukkala (vas.) ja Veikko Halmetoja poseerasivat yhdessä vuonna 2016, jolloin Soukkala sai Kettukin Vuoden taiteilija -tunnustuksen. Kuva Rosemarie Särkkä.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Kettuki palkitsi Veikko Halmetojan – galleristi ja kriitikko vastustaa kuvataiteen kentällä tapahtuvaa syrjintää

Kettukin Vuoden taideteko -palkinnon saa vuonna 2018 galleristi, vapaa kuraattori ja kriitikko Veikko Halmetoja.

Palkinto myönnetään Halmetojalle yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämisestä kuvataiteen kentällä. Taideteko-palkinto myönnetään vuosittain erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta ja kulttuuria vahvasti edistäneelle taholle.

 

Veikko Halmetoja on edistänyt omalla ennakkoluulottomalla toiminnallaan yhdenvertaisuutta taiteen kentällä. Hän on monissa yhteyksissä tuonut esiin erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden taidetta.

Kesällä 2018 Halmetoja toimi kuraattorina Mäntän kuvataideviikoilla, jonne hän valitsi kolme erityistä tukea tarvitsevaa taiteilijaa: Paul Gustafssonin, Pasi Soukkalan ja Hanna Keynäksen. He ovat kaikki myös saaneet Kettukin vuoden taiteilija -tunnustuksen.

Aikaisemmin Halmetoja on nostanut esiin erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita kriitikkona ja toimittajana, galleristina ARTag Galleryssa sekä useissa kuratoimissaan ryhmänäyttelyissä, kuten Pohjois-Suomen biennaalissa ja ITEpäisyys-näyttelyssä.

– Haluan tehdä töitä vastustaakseni kuvataiteen kentällä tapahtuvaa syrjintää. Nykytaiteen luonne on salliva ja rikas, olisi hienoa, jos myös nykytaideyhteisö olisi aiempaa sallivampi ja rikkaampi, sanoo Halmetoja kiittäessään Kettuki ry:tä tunnustuksesta.

Halmetoja (s. 1977) on helsinkiläisen ARTag Galleryn taiteellinen johtaja ja vapaa kuraattori, joka on työskennellyt kuvataidekriitikkona mm. Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä. Hänen kuratoimansa Mäntän kuvataideviikkojen näyttely keräsi viime kesänä noin 15 000 kävijää.

Vuoden taideteko palkinto jaetaan tänä vuonna 13. kerran. Palkinnolla halutaan antaa tunnustusta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta ja kulttuuria edistäneille henkilöille tai tahoille. Halmetoja saa palkinnoksi Kettukin vuoden taiteilija 2018 Antero Laineen keramiikkaveistoksen.

Taideteko-palkinnon myöntää vuonna 2002 perustettu Kettuki ry, joka toimii erityistaidetoiminnan kentän edunvalvojana ja alan valtakunnallisena asiantuntijaverkostona. Kettuki edustaa kaikkia erityistä tukea tarvitsevia taiteen tekijöitä Suomessa. Osallisuus taiteessa ja kulttuurissa on jokaisen oikeus. Kettukin päämääränä on yhdenvertainen taide.

 

 

 

Tuoreimpia artikkeleita