Kanta-Häme

Velssin asfalttiasemasta tehtiin kolme muistutusta

Eduskunnan oikeusasiamies ei puutu Siirin asukkaiden kaupungista tekemään kanteluun.

YIT Infra oy:n Velssiin suunnittelemasta asfalttiasemasta tehtiin kolme kirjallista huomautusta. Rajanaapurien kuulemisaika päättyi maanantaina 22. lokakuuta.

Huomautukset, jotka olivat useampien ihmisten tekemiä, eivät tulleet rajanaapureilta.

– Rakennuslupa-asiassa rajanaapurin asema on erilainen kuin kenen tahansa muun, mutta Suomen lakien mukaan muistutuksia on mahdollista antaa, ja ne täytyy tässä prosessia nyt sitten käsitellä, sanoo rakennustarkastaja Nina Tielinen.

YIT jätti 9. lokakuuta rakennuslupahakemuksen asfalttiaseman ja siihen liittyvien toimintojen sijoittamiseksi Velssin alueelle. Hankkeella on kaupunginhallituksen kesäkuussa hyväksymä, lainvoimainen suunnittelutarveratkaisu.

Rakennuslupapäätöksen tekee viranhaltija. Jos kaupunkirakennelautakunta (kaura) pitää muistutuksia aiheellisina, se palauttaa lupahakemuksen valmisteluun. Kauran päätöksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen hallinto-oikeuteen.

– Luparatkaisu perustuu vain ja ainoastaan maankäyttö- ja rakennuslakiin. Esimerkiksi kantelut eduskunnan oikeusasiamiehelle kulkevat omaa reittiään, sanoo Tielinen.

Noin sata Siirin alueen asukasta teki syyskuussa kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle Hämeenlinnan kaupungin menettelystä suunnittelutarve- ja poikkeamispäätöksessä. Oikeusasiamiehen kansliasta kerrotaan, ettei oikeusasiamies puutu asiaan, koska samasta asiasta on tehty kantelu myös Etelä-Suomen aluehallintovirastoon.

Avi sai samansisältöisen kantelun Siiri-Velssi-Kankainen asukasyhdistykseltä lokakuussa ja seuraavaksi asiassa kuullaan kaupunkia. Kuntakanteluiden tavoitekäsittelyaika on kahdeksan kuukautta.

YIT haluaa siirtää asfalttiaseman toiminnan Tiiriöstä Velssiin mahdollisimman pian.

– Ajatus olisi, että aloittaisimme maanrakennustyöt talvea vasten ja keväällä pystyttäisimme aseman, sanoo YIT Infra oy:n aluepäällikkö Petri Strengell.

– Mutta samalla tavalla odotamme viranomaisten päätöksiä kuin muutkin.

Toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi yhtiö jatkoi äskettäin Tiiriön vuokrasopimusta vuoden 2021 loppuun asti. HÄSA