Kanta-Häme

Venäjä huolestuttaa veteraaneja

Vielä löytyy rintamaveteraaneja, vaikka vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä. Parolannummella Teuvo Mahrbergin aukiolla järjestettyyn talvisodan alkamisen muistotilaisuuteen ja kenttähartauteen saapui sunnuntaina satakunta henkilöä, joukossa lukuisia veteraaneja.

Somerolta tilaisuuteen saapuneet Into Hurri, 89, ja Pentti Roto, 93, osallistuivat tapahtumaan itseoikeutetusti eturivin paikoilla istuen. Tarkalleen 75 vuoden takaisen päivän tapahtumat olivat yhä tuoreessa muistissa, vaikka taistelut eivät muuten enää elä jatkuvasti mielessä.

– Olin maatöissä, kun isä tuli kertomaan, että sota on syttynyt, Roto muistelee.

Talvisodasta vahingoittumattomana selvinneen Roton sotataival kesti lopulta viisi vuotta.

17-vuotiaana sotaan lähtenyt Into Hurri vitsaili selvinneensä sodasta helpommalla kuin moni muu veteraani.

–  Ei jäänyt mitään traumoja, koska eihän sellaisella poikasella mikään tunnu. Se oli minulle varmasti montaa muuta kevyempää, ei ollut perhehuolia.

Venäjän voimakas varustautuminen ja lisääntynyt sotilaallinen aktiivisuus on rintamaveteraanien mielestä uhittelua, jolla maan vallanpitäjät pönkittävät asemaansa.

– Ei sitä kannata housut tutisten pelätä. Mutta jos Putin on saanut nyt tällaisen ohjelman päähänsä, pitää sille tietysti jotain vakavuutta antaa, Hurri miettii.

Lotta laski koneita Aulangon näkötornissa

Hämeenlinnalainen Aini Hirva, 94, oli jo talvisodan syttyessä koulutettu ilmanvalvontalotaksi. Hirvalle sodan syttymien oli kuitenkin yllätys.

– Kyllähän sen, että sieltä tullaan rajan yli, joku oli aavistanut koska meille tätä koulutusta etukäteen annettiin. Itse sitä en osannut lainkaan odottaa.

Hirva palveli koko talvisodan ajan ja jatkosodan ensimmäiset kuukaudet Aulangon näkötornissa, jossa ilmavalvontavuorossa vietettiin aina vuorokausi kolmen päivän välein.

– Meitä oli neljä lottaa kerrallaan kahden tunnin vuoroissa niin, että toinen pari oli aina alhaalla lepäämässä.

Hirva muistelee, miten etelästä saapuneiden konemuodostelmien määrien, etäisyyksien ja korkeuden havainnoiminen ”kylmäsi sydämessä”.

– Ne menivät aika läheltä yli, koska seurasivat junarataa kohden Tamperetta.

Venäjän viimeaikaiset ilmatilaloukkaukset ovat tuntuneet Hirvasta pelottavilta.

– Venäjä kokeilee nyt meitä ja katsoo miten reagoimme, kun vähän ärsyttää. Mutta ei heistä kansana voi pahaa ajatella, Hirva toteaa. (HäSa)