Kanta-Häme

Veneilijä iloitsee Hauhon vierasvenelaiturista – toivoo vielä sähköä

Hauholainen veneenomistaja Jani Termonen iloitsee pitäjään kaksi vuotta sitten menopelejä varten valmistetusta laiturista. Aktiivinen veneilijä on viihtynyt vesillä parhaimmillaan kolme viikkoa putkeen.

Rannalla-sarjassa vieraillaan kesän mittaan Kanta-Hämeen rannoilla.

Hauhon vierasvenelaituri huokuu kuumana hellepäivänä rauhaa ja hiljaisuutta.

Vain laiturin nokassa ja rantavedessä kävelevien lokkien tepastus sekä sinertävän veden hiljainen liplatus kuuluvat rantamaisemassa.

Aurinko porottaa sinertävältä taivaalta, ja lämpömittarit näyttävät yli 30 astetta.

Suomen kesä antaa parastaan, tai ainakin kuumintaan, mutta paikalliset veneilijät eivät ole innostuneet laineille.

Hauholainen Jani Termonen omistaa venepaikan laiturilta. Hänen oma veneensä ei ole nyt paikalla, sillä se on jätetty Päijänteelle, jossa Termonen viihtyy usein vesillä.

– Veneilen vähän joka puolella sekä Tampereella että Hämeenlinnassa. Välillä tulee veneiltyä enemmän ja toisinaan vähemmän, Termonen kertoo.

Termonen on veneillyt noin 30 vuoden ajan. Hän liikkui pitkään isänsä teräsveneellä, mutta nyt käytössä on vajaa yhdeksänmetrinen muovivene.

Päijänteen hän on kiertänyt päästä päähän ja veneillyt sitä myötä aina Savoon saakka.

Hauhon vierasvenelaituri valmistui reilu kaksi vuotta sitten. Termonen on tyytyväinen siihen, että pitäjällä on hyväkuntoinen venepaikka.

– Sähköä toivoisimme vielä kovasti, että saisimme akut välillä laturiin, Termonen toteaa.

Paikalla ei ole ihmisiä, mutta Termosen mukaan veneilijöitä on liikkunut tänä kesänä jonkun verran myös Hauholla, kun säät ovat olleet erinomaiset.

Porottava helle saattaa uuvuttaa ihmiset neljän seinän sisälle, mutta Termonen korostaa veneilyn hyötyjä kuumilla keleillä.

– Järvellä on aina vähän viileämpää, kun siellä on vettä. Se antaa raikastavan elementin, Termonen muistuttaa.

Termoselle sosiaalinen puoli on tärkeää veneilyssä. Siksi hän lähtee vesille mieluummin joukolla kuin yksin. Nykyisin hän veneilee pitkälti perheensä kanssa.

Yleensä veneretket kestävät päivän tai kaksi, mutta parhaimmillaan Termonen on ollut kolme viikkoa yhtä soittoa vesillä.

– Kavereiden kanssa olemme myös tehneet parin päivän reissun työväen musiikkitapahtumaan Valkeakoskelle, Termonen toteaa.

Veneilijöiden kesken ei ole sen suurempaa yhteydenpitoa, mutta Termosen mukaan muiden harrastajien kasvot ovat tuttuja ja heitä tulee morjestettua kaupungilla.

Hauhon vierasvenelaiturille ilmestyi tänä kesänä vapaapalokunnan vene.

Termonen sanoo, että hänen reissuiltaan on onneksi aina selvitty ehjin nahoin kotiin.

– Juhannuksena pelastimme yhden miehen, joka oli molskahtanut veteen, Termonen muistelee.

Hän suosittelee veneilyn ystäville maltillisuutta vesillä. Rauhallinen liikkuminen on hyvän veneilijän nyrkkisääntö.

– Toisinaan veneilijät saattavat ryntäillä liikaa. Juopuneiden liikkeet ovat nopeita, Termonen sanoo. HÄSA

Päivän lehti

28.11.2020

Fingerpori

comic