Kanta-Häme

Venytys ja kippis – olutjooga on miellyttävä yhdistelmä leppoisaa liikuntaa ja bissenlipittelyä

Olen saapunut tutun baaritiskin ääreen, mutta en tunne oloani kotoisaksi. Töissä kun ollaan, eikä näin liikuntaa odotellessa oikein kehtaa ottaa sitä yhtäkään ennen itse tunnin alkua.

Pikkuhiljaa paikalle saapuu muitakin pikavauhtia täyteen buukatulle olutjoogatunnille ilmoittautuneita.

Ulkopuolinen olo ei helpota, päinvastoin. Useimmilla on yllään urheilullista trikoota ja lähes kaikilla joogamatto kainalossa. Itsehän en moisen varustelun tarvetta älynnyt edes ajatella.

Albertin Kellarin henkilökunta tarjoaa ystävällisesti elämää nähnyttä eteismattoa jooga-alustaksi. Onneksi ohjaaja Eeva Sivula Fruitful Yoga -studiolta on ottanut mukaan ylimääräisen maton, jonka saan käyttööni.

 

Olutjooga on Saksassa alkunsa saanut joogan muoto, joka on villinnyt väkeä erityisesti Australiassa.

Suomeen olut- eli suomalaisittain kaljajooga rantautui parisen vuotta sitten. Hyvinkääläinen Eeva Sivula on ohjannut olutjoogasessioita viime helmikuusta lähtien ympäri Etelä-Suomea.

Aluksi tehdään aurinkotervehdyksiä. Tuoppia kurotellaan kohti kattoa, josta äherretään alas lattialle, jota seuraa jonkinmoinen kolmio käsien ja jalkojen varassa. Tästä pungetaan takaisin pystyyn. Lopuksi saa ottaa huikan palkinnoksi.

Harjoitteet ovat hyvin tavanomaisia venyttely- ja tasapainoliikkeitä, joogakielellä asanoita.

Ryhmän joogaveteraanit tekevät liikkeet vakaasti ja hillitysti. Itse kamppailen, että ähisisin edes mahdollisimman hiljaa. Kaljakin maistuisi, varsinkin kun kylmä huurteinen on koko ajan nenän edessä erittäin houkuttelevasti.

Eeva Sivula kehottaa ottamaan pieniä siemauksia, sillä isommat huikat voivat tuntua mahassa huonolta. Tottelen. Naisvoittoisessa seurassa ei huvita päästää vatsanpohjasta asti kumpuavaa kaljaröyhtäystä.

 

Siirrymme soturi-asanaan. Liike on leffoista tuttu, ja tuntuu yllättävän raskaalta.

Tunti on muuttunut kuin varkain ihan oikeaksi kehonhallinta- ja venyttelyharjoitteluksi.

Ensin ylähuulelle ilmestyy pari suolaista hikitippaa, ja pian hiki valuu norona ohimoilla. Paidanselkämyskään ei säily kuivana. Venyttelyni on jäänyt kumpparijumppaan keskimäärin kerran viikossa. Tämähän tuntuu kropassa, mutta hyvällä tavalla!

Olen kokeillut joogaa kahdesti aiemmin, enkä pitänyt kummastakaan kokemuksesta.

Ensimmäisellä kerralla liikkeet olivat aivan liian akrobaattisia rautakangentaipuisalle vartalolleni. Toisella kokeilulla ohjaaja oli ärsyttävä huokailija, jonka ohjeistuksen seuraamisen sijaan makasin mieluummin lattialla rentoutumassa.

 

Artikkeli jatkuu videon jälkeen

 

Session edetessä tuntuu siltä, että keho aukeaa. Tosin olutkin alkaa olla lopussa, joten osa rentoutuneesta tunnelmasta johtunee mallaspirtelöstä.

Jännitys on joka tapauksessa lauennut, ja hymyilyttää. Edes se, että muutama pubin tavallinen asiakas ihmettelee touhua baaritiskillä, ei jaksa ujostuttaa.

Tunnin päätteeksi teemme pariharjoitteita. Hentoista pariani käy hieman sääliksi. Koko- ja painoeromme on melko suuri, joten erilaiset pariin tukeutuvat tasapaino- ja venyttelyliikkeet ovat hänelle raskaita ja hankalia.

Kun parin pitäisi selät vastakkain istuessa ja taaksepäin taipumalla auttaa toista venymään eteenpäin lattiaistunnassa, joutuu kumppanini istumaan hartioillani. Selviämme harjoitteesta jotenkuten kunnialla.

Tunti loppuu iloiseen kimppakippistykseen ja hikisiin haleihin. HäSa

 

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Hämeen Sanomissa 5.6.2018.