Kanta-Häme Hämeenlinna

Verkatehdas hakee uutta toimitusjohtajaa

Jouko Astor on jäämässä eläkkeelle.
Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor aikoo jäädä eläkkeelle. Kuva: Juhani Salo

Verkatehdas oy hakee uutta toimitusjohtajaa. Hakuilmoitus tehtävään julkaistaan sunnuntaina.

Verkatehtaan nykyinen toimitusjohtaja Jouko Astor jää eläkkeelle syksyllä 2019. Tarkka ajankohta päätetään, kun tiedetään, koska uusi toimitusjohtaja voi aloittaa yhtiön palveluksessa. Tarkoitus on, että uusi ja vanha toimitusjohtaja työskentelevät jonkin aikaa yhdessä.

Verkatehdas on Hämeenlinnaan vuonna 2007 avattu tapahtumien ja kulttuurin keskus. Astor on johtanut sitä alusta lähtien.

Verkatehtaalla järjestetään vuosittain noin sata kulttuuritapahtumaa sekä yli 200 eri kokoista yritystapahtumaa. Alueelle tehdään vuosittain yli puoli miljoonaa käyntiä.

Verkatehdas oy kuuluu Hämeenlinnan kaupunkikonserniin. Yhtiön budjetoitu liikevaihto on vuonna 2019 runsaat 4 miljoonaa euroa. Sillä on 23 omaa työntekijää.