Kanta-Häme

Verkatehtaalta ei ehdotusta klassisen musiikin konserteista

Verkatehdas oy ei tehnyt omaa ehdotusta orkesterivierailujen hankkimisesta Hämeenlinnaan vuoden 2017 alusta lähtien, jolloin sopimus Sinfonia Lahden kanssa päättyy. Tilaajajohtaja Markku Rimpelä ja projektipäällikkö Antti Vihinen pyysivät sekä Verkatehdas oy:ltä että Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiöltä omat suunnitelmat Verkatehtaan klassisen musiikin konserteista viime maanantaihin mennessä.

– Siihen, miksi emme tehneet tarjousta, on kaksi syytä, sanoo Verkatehdas oy:n toimitusjohtaja Jouko Astor.

– Emme ylenkatso klassista musiikkia, mutta koska säätiö on olemassa, on konserttien järjestäminen sille työtä. Sibeliuksen juhlavuosi on ohi, mutta tämä asetelma on pysynyt samana säätiön perustamisesta lähtien.

Toinen syy on raha. Elämänlaatulautakunta on budjetoinut ensi vuoden konserttivierailuihin maksimissaan 150  000 euroa.

– Se on liian vähän, jotta kannattaisi ottaa riskiä, sanoo Astor.

Verkatehdas oy on ehdottanut tuotantovastuiden jakamista siten, että säätiö tuottaisi klassisen musiikin ja Verkatehdas ”vähälevikkisen rytmimusiikin”. Jälkimmäinen genre edellyttäisi kuitenkin, että elala lisäisi budjettiinsa 25 000 euron tappiotakuun.

Astor kertoo, että Verkatehdas ja säätiö ovat neuvotelleet millaisia palveluita Verkatehdas oy tuottaisi säätiölle, mutta sopimus on vielä viimeistelemättä. Siihen palataan kesän lopulla.

Elämänlaatulautakunta päätti tiistain kokouksessaan, että konsertit tuottaa ensi vuonna Sibeliuksen syntymäkotisäätiö, jonka tekemän suunnitelman mukaan 150 000 euron avustus riittää kahdeksan orkesterivierailun järjestämiseen. Tarkoitus on tuoda vierailulle tämän hetken kiinnostavimpia suomalaisia orkestereita.

Lautakunta kuitenkin edellyttää, että säätiö laatii vierailuista tarkemman suunnitelman tilausbudjettikäsittelyyn eli 31. elokuuta mennessä. Suunnitelmaan on sisällytettävä myös ehdotus siitä, miten orkesterit osallistetaan taloudellisen riskin kantoon.

Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön mukaan vuoden 2017 fantasiatuotannot eivät sisälly orkesterivierailupakettiin, vaan niiden toteutumiseksi tarvitaan erillinen rahoituspäätös.

Lautakunta palaa muilta osin esitettyihin avustuksiin tilausbudjetin valmistelun yhteydessä. HÄSA