fbpx
Kanta-Häme

Verkko kiskaisi jatkuvaan muutokseen

 

– En voisi elää ilman internetiä, Jonna Toikka sanoo.
 
Hänen jos kenen ei tarvitse. Hämeenlinnassa koulunsa käynyt Toikka on viime syksystä asti työskennellyt toimialajohtajana Suomen Googlella eli Google Finlandilla.
 
Toikka liikkuu verkossa sekä työssään että vapaa-ajalla. Internet on hänelle sekä tiedonvälittäjä – tapa pysyä “päivitettynä” – että viihdekanava.
 
– Radiota kuuntelin viimeksi muualta kuin netistä, kun ajoin autolla Helsingistä Hämeenlinnaan. Tv:tä en oikeastaan edes katso. Videoita vuokraan, ja sen teen sentään ihan vanhanaikaisesti, eli menen vuokraamoon, hän nauraa.
 
Laajaan tuttavapiiriinkin on helpointa pitää yhteyttä internetin avulla.
 
Toikkaa internetissä riemastuttaa muun muassa jatkuva muutos. Häntä innostaa se, että koko ajan on opeteltava lisää.
 
– Ei tunnu, että pitää opetella uutta, vaan että saan opetella uutta. En voi jäädä paikoilleni, vaan tietoa on päivitettävä jatkuvasti.
 
Netin hyödyntäminen vasta alussa
 
Mutta se työ. Verkko vei Helsingin kauppakorkeakoulussa opiskelleen Toikan heti opiskelujen alettua. Valmistuttuaan hän työskenteli ensin matkailualalla internet-bisneksen kehittäjänä ja siirtyi sitten mainos- ja mediatoimistoihin.
 
– Google oli pitkään unelmien työpaikka, hän iloitsee.
 
Monille Google tarkoittaa yhä ensisijaisesti hakukonetta. Yhtiö on kuitenkin ujuttanut lonkeronsa laajalle. Toikan työnä on auttaa ihmisiä ymmärtämään näitä lonkeroita eli muun muassa edistää suomalaista nettikaupankäyntiä.
 
Toikka puhuu internetistä niin energisesti, että on helppo kuvitella hänen asiakkaidensa saavan intoa loikata saman tien nettiin. Toikka huomauttaa netin olevan erinomainen kauppa-areena juuri Suomessa, missä välimatkat ovat pitkät.
 
– On näyttöä siitä, että yritykset, joilla on verkkokauppa, kasvavat voimakkaammin kuin ne, joilla ei ole. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ei kuitenkaan ole vielä hyödynnetty nettiä kovin paljon, hän sanoo.
 
– Nettikaupassa ei kuitenkaan enää puhuta vain omasta lähialueesta, vaan jopa ulkomaisista asiakkaista.
 
Vihdoin alkoi mobiilin aika
 
Google on liu’uttanut palveluitaan yhä enemmän sosiaalisen median suuntaan. Toikan mukaan yhtiö on lisännyt palveluihinsa “sosiaalisen kerroksen”.
 
– Koska kuluttajien käytös muuttuu siihen suuntaan, meidänkin on muututtava. Yhä enemmän luotetaan ystävien suosituksiin, ja tämä liittyy kaikkeen nettikäyttäytymiseen, Toikka sanoo.
 
– Haluamme tarjota vaihtoehtoja tiedon löytämiselle mahdollisimman helposti. Tiedon määrä kasvaa koko ajan valtavasti, ja itselle tarpeellista tietoa voi olla vaikea löytää.
 
Toikka iloitsee siitä, että saa katsoa muun muassa menestystarinoita näköalapaikalta. Hän näkee seuraavien menestystarinoiden liittyvän mobiilipalveluihin.
 
– Seuraavat suuret ideat ovat luultavasti vielä jonkun autotallissa kehitteillä, mutta mobiilin aika on nyt täällä. Älypuhelimien määrä on kasvanut huikeasti jo nyt, ja mobiilihakujen määrä internetissä lisääntyy koko ajan. Älypuhelimien käyttäjistä jo neljännes on tehnyt laitteensa avulla ostoksia.
 
Toikka ei omassa työssään joudu tekemisiin esimerkiksi yksityisyydensuojatiedusteluiden kanssa. Hän neuvoo, ettei internetissä toimimista tarvitse liikaa pelätä.
 
– Maalaisjärjellä kyllä pärjää. Esimerkiksi eri paikkoihin kannattaa keksiä eri salasanat. Omien tietojen jakaminen on itsestä kiinni. (HäSa)
 

Menot