Kanta-Häme

Veronkorotukset hyväksyttiin napisematta

Puolen prosentin korotus tuloverotukseen hyväksyttiin lähes läpihuutojuttuna Hausjärven kunnanvaltuustossa. Samalla korotettiin yleistä ja vapaa-ajanasuntojen kiinteistöveroprosentteja molempia 0,15 prosentin verran.

Esko Ihalainen (kesk.) tiivisti tunnelmat todeten, ettei kunnan taloustilanne anna muuta vaihtoehtoa. Erityisesti kiinteistöverojen korotus kirpaisee, mutta tulopohjaa on nyt pakko korottaa.

Valtuutetuilla ei yksinkertaisesti ollut esittää muita keinoja paikata taloustilannetta, jossa ensi vuoden talousarvio on jäämässä veronkorotuksista huolimatta lähes 600 000 euroa alijäämäiseksi.

– Alijäämää kertyy väkisin myös kahtena seuraavana vuonna. Jollemme nyt korottaisi veroprosentteja, joutuisimme käyttämään kaiken kunnalle kertyneen ylijäämän alijäämien kattamiseen vuoteen 2015 mennessä, korosti kunnanjohtaja Päivi Terävä.

Tuloveroprosentin nosto kartuttaa kunnan verotuloja ensi vuonna 633 000 eurolla ja kiinteistöverojen 100 000 eurolla.

Keskustan Timo Silván muistutti, etteivät korotukset riitä vaan kunnan on myös myytävä kiinteistöjään ensi vuoden aikana. Demareiden Erkki Pokkinen taas vaati sairaanhoitopiirin menojen saamista kuriin.

Vesimaksut nousevat

Ensi vuonna maksetaan Hausjärvellä entistä enemmän vedestä ja jätevedestä. Taksojen tarkistuksen lisäksi kunta ottaa käyttöön uudet liittymämaksut, joissa maksun suuruuteen vaikuttaa tonttijohtojen pituus.

Ilkka Brotherus kiitteli kahteen luokkaan jaettua liittymämaksua, joka kohtelee kuntalaisia entistä tasapuolisemmin. Haja-asutusalueella kunnan verkkoon liittyminen on nyt kalliimpaa kuin taajamissa.

Ensi vuoden alusta puhtaan veden käyttömaksua korotetaan 0,03 euroa kuutiolta ja jätevesitaksaa 0,05 euroa kuutiolta. Perusmaksut yhdistetään ja korotetaan 14 eurolla vuodessa.

Kunnanvaltuusto hyväksyi myös varhaiskasvatuksen toiminnan siirtämisen perusturvalautakunnalta sivistyslautakunnan alaisuuteen, kuten on tehty Riihimäellä ja Lopella. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020