Kanta-Häme Hattula

Hattulan veroihin esitetään korotuksia – Uusi veroprosentti olisi 20,75

Kunnanhallitus esittää korotuksia sekä tulo- että kiinteistöveroon.
Kuva: -
Kuva: -

Hattulan kunnanhallitus esittää ensi viikolla kokoontuvalle valtuustolle sekä tuloveroprosentin että kiinteistöveron korottamista ensi vuodeksi.

Uusi tuloveroprosentti olisi 20,75 (korotusta 0,25 prosenttiyksikköä). Yleinen kiinteistöveroprosentti nousisi 1,00:sta 1,10:een, vakituisten asuinrakennusten vero 0,45:stä 0,50:een ja muiden asuinrakennusten vero 1,00 prosentista 1,10:een.

Kunnanjohtaja Katariina Koivisto esitti tuloveroprosentin korottamista, mutta ei kiinteistöverojen nostamista.

Molemmista veroista äänestettiin

Kunnanhallitus ei päättänyt veroista yksimielisesti. Pentti Pietilä (kesk.) esitti Aarre Lindemanin (sd.) kannattamana, ettei tuloveroa nostettaisi. Äänestyksessä tällä kannalla olivat myös puheenjohtaja Matti Puotila (kok.) ja Ville Viitanen (sd.). Äänestystulos oli 5-4.

Kiinteistöveron nostoa esitti kokouksessa Nina Aitola (kd.) Mari Monton (vihr.) ja Ville Viitasen kannattamana. Aitolan esityksen kannalla olivat äänestyksessä myös Jiri Kattelus (kok.), Pia Yli-Pirilä (kok.) ja Aarre Lindeman. Äänestystulos oli 3-6.

Viimeksi korotettiin kolme vuotta sitten

Hattulassa on perinteisesti ollut seudun matalin tuloveroprosentti, ja sellaisena se pysyisi korotuksen jälkeenkin, sillä Janakkalaan ja Hämeenlinnaan on esitetty 21,0:n veroprosenttia (Janakkalassa se tarkoittaa veroprosentin säilymistä nykyisellään ja Hämeenlinnassa 0,25 prosenttiyksikön nostoa).

Hattula on viimeksi korottanut veroprosenttiaan vuonna 2017 ja sitä ennen vuonna 2013. Nykyinen 20,5:n veroprosentti on ollut voimassa siis kolme vuotta.

Katariina Koivisto sanoo, että talouden tasapainon saavuttaminen edellyttää veronkorotuksesta huolimatta maltillista menojen kasvua ja taloutta tervehdyttäviä toimia.

Tuloveroprosentin korotus on ollut esillä sekä kunnanhallituksen että valtuuston talousseminaareissa tämän syksyn aikana.

Valtuusto päättää veroista ensi viikon keskiviikkona. HÄSA

 

Juttua on korjattu 5.11.  kello 11.35 Ville Viitasen puoluekannan osalta. Viitanen on sosiaalidemokraatti, ei keskustalainen.