Kanta-Häme

Verotulot jämähtivät prosentin kasvuun

Verotulojen kehitys aiheuttaa tällä hetkellä harmaita hiuksia kaupungin päättäjille.

Tämän vuoden budjetin pohjaksi arvioitiin verotulojen kasvavan noin kolmella prosentilla.

– Tammi-helmikuussa kasvu on kuitenkin ollut vain 1,2 prosenttia, talous- ja hallintojohtaja Jussi Oksa kertoo.

Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska veroprosentin korotuksen pitäisi jo näkyä helmikuun tuloissa. Käytännössä näin pieni kasvu merkitsee, että budjetti alittuisi lähemmäs viidellä miljoonalla eurolla.

Oksa arvioi huonon kehityksen johtuvan yleisestä taloudellisesta tilanteesta.

Myös työmarkkinatuen kuntaosuus näyttäisi ylittyvän reilulla miljoonalla.

– Se johtuu ehkä enemmän muuttuneista säännöksistä kuin lisääntyneestä työttömyydestä.

Toteista rahaa

Kaupungin talouden kehitystä seurataan nyt tarkasti.

– Positiivista on ollut se, että tonttien lunastuksesta on saatu huomattavasti enemmän tuottoa kuin budjettia tehtäessä arvioitiin. Se tosin on vain kertaluonteinen erä eikä lämmitä kovin kauan.

Kaupungin vuokratonteilla asuvat innostuivat ostamaan tontteja omikseen niin, että 2,8 miljoonan tavoite on ylittymässä peräti 7 miljoonalla eurolla. Kaikkiaan noin 550 tontista on tekeillä kaupat.

Oksa huomauttaa, että talouden seurannan tulisi johtaa myös toimenpiteisiin.

Hän muistuttaa, että viime vuonna laadittu Palha eli palvelu- ja hankintaohjelma ja parhaillaan tekeillä oleva palveluverkkoselvitys sen osana, ovat äärimmäisen tärkeä kokonaisuus talouden tasapainottamisessa.

– Edellyttää kuitenkin päätöksiä, että saadaan tuloksia. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020