Kanta-Häme

Vesa-Matti Loiri on nähnyt lapsesta asti enneunia ja irtautunut ruumiistaan

Vesa-Matti Loirilla oli lapsena kaksi näkymätöntä opettajaa, Rikkeri ja Annikki. Sähkönsiniset olennot olivat suunnilleen Oscar-patsaan kokoisia, ja ne pyörivät vinhasti. Kun kohdisti katseen, ne pystyi pysäyttämään.

– Ai, Matti puhuu taas Rikkerin ja Annikin kanssa, vanhemmat sanoivat leikillään. 

Poika tajusi pian, että ”näistä jutuista” oli parempi olla hiljaa. Toisinaan vanhemmat supisivat jo, että poika pitää viedä psykiatriseen.

Monilla lapsilla on näkymättömiä ystäviä, mutta Loiri näki lisäksi enneunia ja leijaili hopeisen rihmaston varassa irti omasta itsestään. Hänellä oli 6–12-vuotiaana useita irtoamiskokemuksia, ja toisinaan niitä on tullut vielä aikuisenakin unen ja valveen rajamailla.

– Viisivuotiaasta asti minulla on ollut tämä herkkyys. Olen hyväksynyt sen ja pitänyt ihan luonnollisena. Luulin pitkään, että muillakin on samanlaisia kokemuksia, Loiri sanoo.

Mitä Rikkeri ja Annikki opettivat?

He puhuivat siitä, mitä on olla olemassa ja mitä on rakkauden tunne. Loiri arvelee, että ne puhuivat hänen ajatuksiaan ja näyttivät tavallaan hänen tehtävänsä maailmassa.

– Pari kolme vuotta mulla oli ne, ja sitten ne hävisivät, hän kertoo.  

Lapsuuden kokemukset ja myöhemmät hengellisyyden pohdinnat on koottu Timo Kiiskisen kirjaan Vesa-Matti Loiri – Pyhät tekstit (WSOY). Se syntyi samannimisen äänilevyn jälkimainingeissa niistä keskusteluista, joita säveltäjä Kiiskinen ja laulaja Loiri kävivät levyn äänitystauoilla.

– Joka biisin jälkeen istuttiin terassilla sikarilla ja juttua riitti, he kertovat.

Loiri korostaa, että kyseessä ei ole haastattelukirja. Teos syntyi tasavertaisista keskusteluista kahden hengenheimolaisen kesken. 

Kirjassa puhutaan laulujen herättämistä tunteista, mutta samalla tulee kerrattua syvältä myös Vesa-Matti Loirin elämää. Hän muistelee tapaamiaan ihmisiä, opiskeluaikojaan, merkittäviä roolejaan, masennuskausiaan ja sitä, miten vaikeaa on olla isä. 

Hän ei ole lukuisista pyynnöistä huolimatta aiemmin juuri innostunut taiteilijaelämäkerran julkaisemisesta. 

– En haluaisi siloteltua kuvaa. Jos taas tekisi rehellisen elämäkerran, tulisi pakosti loukanneeksi joitakin ihmisiä, hän sanoo. 

Loiri puhuu itsestään mieluiten laulujen kautta. Ja koska Timo Kiiskisen Pyhät tekstit -kirja lähtee lauluista, Loiri paljastaa vaivatta syviäkin tuntojaan sekä yksityiskohtia elämänsä varrelta.

Kirja itsessään on melkoinen hybridi. Se on ensinnäkin tarina laulujen synnystä ja äänitysmatkasta Islantiin. Lisäksi siinä on laulujen sanat ja nuotit sekä äänitystauoilla käydyt keskustelut tekijöiden suhteesta näkymättömään.

Voiko hengellisyydestä puhua ilman, että tulee leimatuksi vanhaksi höppänäksi?

Rajatilakokemuksistaan tai käynneistään selvänäkijän luona Loiri ei ole kovin paljon huudellut maailmalle, sillä ”sellaisesta tulee pian hullun leima”. 

– Jos joku on osoittanut kiinnostuneensa samantapaisista asioista, sellaisille olen puhunut, hän kertoo.

Uskonnoista Loiri on kokenut läheisimmiksi suuret idän filosofiat kuten hindulaisuuden ja buddhalaisuuden.  Niistä hän on löytänyt paljon kiinnostavaa. Hän sanoo ajattelevansa karmallisesti. 

– Uskon karmaan. Suomalaisessa sananlaskussa vastaava asia sanotaan yksinkertaisesti, että ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”.

Loirin koti ei ollut uskovainen, mutta kyllä siellä iltarukoukset opetettiin.

– Kunnes huomasin, että taitaa olla turhaa touhua, Loiri nauraa hörähtää.

Hän ei ole silti missään vaiheessa edes harkinnut eroavansa luterilaisesta seurakunnasta. Monet hänen joulukonserttikiertueistaankin on pidetty kirkoissa. 

– Siihen aikaan, kun ihmiset alkoivat erota kirkosta, olin jo sen verran tunnettu julkisuudessa, että eroamiseni olisi tuntunut turhalta demonstraatiolta, hän pohtii.

Tämänsyksyisessä levy- ja kirjaprojektissa Loirille oli tärkeää, että mukana on useiden maailman uskontojen viisautta. Hän ei halunnut, että Pyhistä teksteistä tulisi joku ”luterilainen jeesuslevy”. 

– Kaikkien uskontojen viisaat tuntuvat puhuvan samaa asiaa. Hulluinta on, että silti uskontojen nimissä soditaan nyt enemmän kuin koskaan, Loiri ja Kiiskinen sanovat.

Unet, vaistot ja intuitiot ovat taiteilijan työvälineitä, kun hän tekee näkymättömästä näkyvää. Taiteilija koskettaa tunteita, ja häneltä vaaditaan kykyä puhua asioista, joille ei ole sanoja. Kuinka lähellä hengellisyys ja henkisyys ovat taiteilijuutta?

– Kyllähän ne ovat sama asia. Ainakin niiden pitäisi olla päällekkäisiä, Loiri vastaa empimättä.

Kun hän oli nuori näyttelijä, hengellisyys ei ollut kovin korkeassa kurssissa.  Taistolaisuus oli 1960–1970-luvuilla taiteen polttoainetta, ja puoluepolitiikka tunki kulttuuripiireihinkin. 

Lapualaisoopperan pääroolissa ja muissa näkyvissä tehtävissään Loirikin leimautui vasemmalle päin kallelleen. 

– Eräät ihan arvostetut näyttelijät tolkuttivat, että ”etkö tajua, ettei ole muuta kuin materia”, hän muistelee.

Loirin mielestä pelkkään materiaan uskova taiteilija on hengetön, tai sitten hän valehtelee.

– Kyllä useimmilla näyttelijöillä ja taiteilijoilla on olemassa jokin henkinen tila, jossa asioita luodaan ja koetaan. 

Timo Kiiskinen vahvistaa, että useimmilla hänen tapaamillaan suurilla artisteilla on erityinen suhde hengellisyyteen tai ainakin selittämättömään.

– Vesku ei ole poikkeus, vaan pikemminkin ilmiön ruumiillistuma, hän sanoo.

Loiri on ilmoittanut, että Pyhät tekstit on hänen viimeinen levynsä. Se on hiukan varomattomasti sanottu. Tiedetään monia taiteilijoita, jotka lähtevät joka vuosi jäähyväiskiertueelle. Loiri ei halua olla yksi heistä.

Ei hän kiertueita tai laulamista aiokaan lopettaa. Julkaisu saattaa kuitenkin olla viimeinen, koska hän ei keksi, mistä löytäisi tämän parempia tekstejä levytettäväksi. 

– Huonompaa ei tällaisen jälkeen halua tehdä.

Laulaja viivytteli julkaisemista pitkään. Hän lupasi, perui ja lupasi taas. Muusikot ja Veskun luottomies Pete Eklundkin pelkäsivät jo, ettei koko levyä ehkä synny. Jos mies ei enää jaksakaan? Jos ääni ei kestäkään?

Vesa-Matti Loiri sairastaa muun muassa aikuistyypin diabetestä, ja hän oli 2010-luvun alussa jokseenkin huonossa kunnossa. Vielä nytkin askel on lyhyt ja taluttaja tarpeen. 

Uusia alkuja ja uutta energiaa on kuitenkin aina löytynyt. Levyn lisäksi muutamassa vuodessa valmistuivat muun muassa Vain elämää -sarja ja Mika Kaurismäen draamakomedia Elämältä kaiken sain.

Pyhät tekstit avaavat latua eteenpäin. 

– Näitä lauluja olisi mahtavaa lähteä esittämään livenä, hän suunnittelee.

Kuolemaa Loiri ei pelkää. Hän on käynyt rajalla ensimmäisen kerran jo parikymppisenä loukkaannuttuaan vakavasti jalkapallo-ottelussa.  Sen seurauksena hän makasi lopulta kuumehoureissa sairaalasängyssä ja tunsi olevansa tiilimuurin päällä kahden niityn yllä. 

”Kuvitteletko täyttäneesi jo oman maljasi”, sanoi ääni, ja Loiri ponnahti häpeissään hereille.

Tuon rajatilakokemuksen jälkeen hän tiesi, että elämää on kuoleman jälkeenkin. Elämänhalu on toisinaan ollut loppu, mutta malja ei ole vieläkään tullut täyteen.

Mutta jos tämä olisi viimeinen levy ja sen sisältö laulajan testamentti suomalaiselle musiikkielämälle, niin mikähän olisi Loirin perintö?

– Ehkä se on se tunteisiin vetoaminen.