Kanta-Häme

Vesi kielellä, iloisella mielellä

Forssan ammatti-instituutin catering-alan opettaja Juha Pakkanen antaa parhaimmat grillivinkkinsä ja reseptinsä. Hän valmisti herkkuja uunituoreella kaasugrillillään työkaverinsa Jari Junttilan kanssa.

Pakkanen sanoo, että grillata voi melkein mitä vaan.

– Voi grillata juureksia, vartaita, lihaa ja kanaa. Tietenkin uusia perunoita täytyy olla.

Jälkiruoaksi hän suosittelee mansikkakakkua.

Jos on mahdollista hankkia ainekset ruokiin läheltä, aina parempi.

– Lähiruoka on kova juttu. Kannattaa suosia kotimaista.

Vaikka makkara on monen lempiherkku, pitää Pakkanen ykkösenä kuitenkin lohta.

– Tämä on helppoa ruokaa. Tällaista, mikä on lähellä vatsaa. Ei voi sanoa lähellä sydäntä, Pakkanen sanoo nauraen.

Pakkasen menuun kuuluu teriyakilohta, erilaisia makkaroita, maissia, porsaan sisäfilettä, ylikypsää palvikylkeä ja lämmintä kaalisalaattia wokissa. Lisäksi on grahamleipää paikallisesta leipomosta.

Grillissä paahdetun leivän väliin laitetaan kaalisalaattia sekä lohta, makkaraa tai porsaan sisäfilettä. Ruokajuomana voi olla esimerkiksi Pehtoori-olutta ja Luostari Dubbel-olutta.

Teriyakilohessa maistuu itämaisuus. Kastikkeeseen tulee soijaa, ruokosokeria, jauhettua inkivääriä, valkosipulinkynttä, seesamiöljyä, riisiviiniä, vettä ja maissitärkkelystä.

– Sain tähän vinkkiä ja lähdin kokeilemaan loheen vähän itämaista makua. Tämä on kotimaista merilohta. Ylipäätänsä mikä tahansa kotimainen kala Pyhäjärvestä toimii hyvin.

Grahamleivän väliin laitettavat makkarat Pakkanen on hankkinut Makulihasta. Listalla on Sauna-Jussia, Yrttibratwurstia, Makulihan chigoloa, Panimomestari -olutmakkaraa sekä Salarakasta sinihomejuustoa. Lisäksi grillissä paistuu ylikypsä palvikylki.

– Makkarat ovat kotimaisia ja lähiruokaa. Pitkistä makkaroista voi tehdä hot dogin.

Porsaan sisäfile on leikattu auki ja se on maustettu suolalla, pippurilla sekä sweet-chili kastikkeella.

– Saman voi tehdä myös ulkofileestä.

Paras kypsyystulos varmistetaan suutuntumalla.

– Toinen tykkää kypsemmästä. Joku ei esimerkiksi syö graavilohta ollenkaan.

Perinteisen jäävuorisalaatin sijasta varsin maukas vaihtoehto on lämmin kaalisalaatti wokkipannulla tehtynä. Siihen voi laittaa maun mukaan porkkanaa, erilaisia kaaleja, paprikaa ja sipulia.

– Lämmin kaalisalaatti wokissa sopii hyvin lihan ja kalan kanssa. Kaalisalaatissa voi hyödyntää myös sipulinvarsia.

Kaasugrillejä saa käyttää ainoastaan ulkona. Hyvän lopputuloksen kannalta on tärkeintä sytyttää grilli ajoissa eli ennakoida tuleva grillaaminen.

– Kannattaa kuumentaa grilli ensin hyvin. Kun sytyttää grillin, kansi pitää olla auki. Lihat laitetaan kuumaan pannuun ja etukäteen huoneenlämpöön. Kannattaa muistaa myös iloinen mieli!

– Myös puhdistusharjalla putsaaminen on tärkeää, Junttila lisää.

– Kyllä, puhdistaminen on tosi tärkeä juttu. Täytyy lukea hoito-ohjeet ja grilli on hyvä myös suojata, Pakkanen vinkkaa. (HäSa)

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic