Kanta-Häme

Vesi läihkehtii ja lentää Hippaloilla

Hippaloiden tämän kesän uutuus on Hip-designkuja.

Festivaalin vastaava tuottaja Riikka-Leena Puistola kertoo, että festivaalilta on toivottu kaupunkifestarimaisuutta. Festivaalitunnelmaa haetaan Verkatehtaankujalta, kun se muuttuu designkujaksi päivän ajaksi.

Paikalla on 18 kotimaisten valmistajien lastenvaate- ja tarvikemyyjää. Lisäksi on ohjelmaa: Suistoklubilla voi tanssia lasten discossa, Kettukin työpajassa pääsee tuunaamaan leluja ja Etana Editionsin tarratyöpajassa askarrellaan erilaisia tarroja.

– Ja festivaalitunnelmaa tuo myös ruokarekka. Toivottavasti tämä uusi juttu vetäisi väkeä, Puistola sanoo.

Puistola on innoissaan myös Suomessa ensi kertaa nähtävästä sirkustaiteilija Philippe Trépanierista. Kanadalaista sirkustaiteilijaa on verrattu Charles Chapliniin.

Trépanier ei ole koskaan aikaisemmin esiintynyt Suomessa. Hippaloilla hän tekee neljä esitystä. Clip! – Solo clown show’ssa Trépanier esittää teatterin hajamielistä työntekijää. Mies haluaisi vain näytellä, mutta teatterissa järjestettävän kansainvälisen konfrenssin valmistelut painavat päälle. Kuinka tästä selvitään?

– Trépanierin löysimme Jouko Astorin vinkin perusteella. Mahtavaa, että meillä on tällaista yhteistyötä, Puistola sanoo.

Hippalot tarjoaa myös suomalaista kloveneriaa. Pääesitys on kotimainen ja kansainvälisesti tunnettu Race Horse companyn Ympäri Ämpäri.

Työpajoja on tänä vuonna kymmenellä erilaisella teemalla. Kaikki liittyvät tavalla tai toisella veteen. Kaikkiaan työpajoja on 58 ja ne on suunnattu 4 kuukautisista vauvoista aina 10-vuotiaille.

– Pitäisi riittää, nauraa pajoista vastaava tuottaja Ann-Marie Fagerström.

Yleensä maksulliset työpajat myydään loppuun ennen festivaalin alkamista. Paineita onkin ollut ideoida työpajoja, joihin pääsisi, vaikkei ole ehtinyt ostaa lippua.

Esimerkiksi rantaleikkialue Biitsi vastaa tähän tarpeeseen. Arx-talon pihalle tuodaan 10 kuutiota hiekkaa, työvälineitä ja vesialtaita. Lapset saavat rakentaa neljän päivän aikana rannasta mieleisensä kokonaisuuden.

Fagerströmin mukaan pajat on suunniteltu niin, että vanhemmat pääsevät lasten kanssa mukaan touhuamaan.

– Haluamme tukea perheiden yhdessä tekemistä ja kokemista.

Perheiden yhdessä tekemistä on myös kolmannen kerran järjestettävässä iltaohjelmassa. Tänä kesänä päästään yhdessä kalaan.

Hippalot järjestetään jo 39. kerran. Puistola ja Fagerström kehuvat Hippaloiden työryhmää.

– Meillä on idearikas ja toimiva tiimi. Lisäksi olemme saaneet Vanajavesikeskukselta paljon ideoita ja valmiita työpajoja vesiteemaan liittyen.

Haasteena on joka vuosi aikataulutus. Perheillä on erilaisia rytmejä. Jotkut heräävät varhain, toiset myöhään.

– Tavoite on, että pitkin päivää joka kellonlyömällä olisi ohjelmaa, Puistola kertoo.

Festivaalilla on tänä vuonna sama budjetti kuin viime vuonna, 139 000 euroa. HÄSA