Kanta-Häme

Vesilaitos uuteen uskoon

Ahveniston vedenkäsittelylaitoksen pitkään odotettu peruskorjaus alkaa ensi vuonna. Muutenkin vuosi 2013 on toimitusjohtaja Timo Heinosen mukaan Hämeenlinnan Seudun Vesi oy:lle ennätyksellisen isojen investointien vuosi.

Vesiyhtiö rakentaa uutta ja korjaa vanhaa yhteensä noin 13,5 miljoonalla eurolla, mikä on poikkeuksellisen paljon eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin yhtiön vuosittainen arvioitu investointikyky.

– Investoinnit ovat nyt ehdottomasti tapissa, vahvistaa Timo Heinonen, joka myöntää, että isoilla investoinneilla on vaikutuksensa myös veden hintaan Hämeenlinnan seudulla.

Vesiyhtiö korottaa ensi vuonna lähes kaikkia maksujaan.

– Investoinnit eivät kuitenkaan ole pelkkää rahanmenoa, vaan esimerkiksi laitosautomaation lisäämisestä tulee aikanaan myös säästöä, laskee Heinonen.

Ahveniston harjun päällä vesitornin vieressä sijaitseva vedenkäsittelylaitos uudistetaan ensi syksystä alkaen perusteellisesti. Ensi vuonna Ahvenistoon käytetään miljoona euroa ja 2,5 miljoonaa vuonna 2014.

Ahveniston peruskorjauksen piti alkaa jo tänä vuonna, mutta remontin laajuutta supistettiin sen jälkeen, kun hinta oli karkaamassa Timo Heinosen mukaan käsistä.

Vesi raikkaammaksi

– Toivomme, että saamme kaupungin juomaveden entistä raikkaammaksi, sanoo Timo Heinonen.

Kalkin saostumisongelmista pyritään pääsemään eroon.

– Kalkki sidotaan vedestä hiilidioksidilla, jota lisätään veteen hyvin pieniä määriä.

Vedenkäsittelylaitokseen asennetaan myös uusi raudanpoistojärjestelmä, jonka avulla voidaan käyttää myös muutamien vanhan vesilaitoksen lähellä olevan tuottoisan, mutta rautapitoisen kaivon vettä.

– Se on suurin yksittäinen veden laatuun vaikuttava toimi.

Lisäksi Ahveniston laitokselle asennetaan oma varavoimala, joka turvaa vesihuollon toimivuutta myös laajojen sähkökatkosten aikana.

Ahveniston vesitornin käytöstä vesiyhtiö on luopumassa vedenkäsittelylaitoksen valmistumisen jälkeen vuonna 2014. Sen sijaan Sairion vesitornista ei olla Timo Heinosen mukaan luopumassa, vaan sitä pikemminkin uudistetaan.

Putki kohti Toijalaa

Vesiyhtiö rahoittaa investoinnit kuntien takaamin lainoin. Hämeenlinnan lisäksi lainojen takana ovat mukana Hattula ja Akaa, joiden alueella yhtiö rakentaa ja rakennuttaa ensi vuonna myös poikkeuksellisen paljon.

Ensi keväänä alkavia parin seuraavan vuoden suurimpia hankkeita on Hämeenlinna-Hattula-Iittala-Toijala -vesihuoltolinjan rakentaminen.

Monien vaiheiden jälkeen nykyisen Akaan suunnalla päädyttiin tulemaan mukaan Hämeenlinnan seudun vesiyhtiöön. Ensi keväänä alkaa Mäkelän teollisuusalueelta vanhan kolmostien varressa vesihuoltolinjan rakentaminen kohti entistä Toijalaa.

Investointi on pitkään aikaan isoin vesihuoltohanke Kanta-Hämeessä. Ensi vuonna rahaa kuluu rakentamiseen neljä miljoonaa euroa ja vuonna 2014 noin 10 miljoonaa.

Puhdasta vettä kohti Iittalaa vie aikanaan 315 millimetrin musta pääputki, jonka ohelle asennetaan 63 millin liityntävesijohto niille, jotka liittyvät matkalla uuteen vesijohtoon.

Uutta vesihuoltolinjaa pitkin pumpataan Iittalan jätevedet 250 millimetrin paineviemäriä pitkin Akaan puhdistuslaitokseen.

Myös Lepaalle uusi linja

Ensi vuonna jatkuvat – ja valmistuvat Katinalasta jo aloitetut vesihuoltolinjan rakennustyöt Mierolasta Rahkoilaan ja edelleen Lepaalle. Työt tehdään Timo Heinosen mukaan pääsääntöisesti niin, että peltoalueilla kaivetaan ennen kasvukauden alku. (HäSa)

Huomio saneeraukseen

Pitkälle kuntien kaavoitukseen sidotun uuden vesihuollon rakentamisen ohella pitää toimitusjohtaja Timo Heinosen mukaan keskittyä myös vesihuoltoverkoston saneeraukseen.

Saneeraukseen pitäisi Heinosen mukaan käyttää vuosittain ainakin noin kolme miljoona euroa, kun summa on nyt noin 2,5 miljoonaa.

Saneerauskohteista pitäisi Heinosen mukaan päästä jo pian käsiksi Vanajaveden Kylmälahden kohdalta alittavaan 400 millimetrin vesijohtoon.

Putken kaikki vuodot ovat hankalia, koska ne saattavat vaatia sukellustöitä. Vuoto isosta putkesta tyhjentää äkkiä säiliöt ja panee saostumat ikävästi liikkeelle.

Ensi vuonna Kylmälahden putken uudistaminen on suunnittelulistalla. Katumajärven alittavan paineviemärin pintapulahteluun on sitä vastoin jo luvassa korjaus.

Vanajanlinnan jätevedet Solvikin kautta Paroisille johtava putki painotetaan uudelleen betonipainoin ensi kesänä.