Kanta-Häme

Vesionnettomuuden tapahtuessa tarvitaan auttajia niin maalla kuin vedessä

Kun onnettomuus tapahtuu, vaatii auttaminen yhtä lailla hyviä istumalihaksia kuin hyviä hermojakin.

Lauantai-iltana Vanajavedellä Iittalassa harjoituksen lähtötilanne oli, että veden varaan oli joutunut toistakymmentä ihmistä. Viisi ihmistä saatiin pelastetuksi jo varhain sunnuntaiaamuna, mutta vielä puoliltapäivin oli epävarmaa, kuinka monta uhria onnettomuus tosiasiassa vaati.

Nyt oli kyseessä harjoitus, mutta tilanne oli niin todellinen, että herkkähermoista toimittajaa hirvitti, kun Vanajavedestä löytyi vauva.

– Tilanne pidetään niin todellisena kuin suinkin mahdollista. Tositilannekin elää koko ajan, Sukeltajaliiton varapuheenjohtaja Kari Savolainen sanoo.

Vaikka Sukeltajaliiton järjestämän sukeltajakurssin yhteistoimintaharjoitus olikin odottelua, toimi hyvinvoideltu koneisto koko ajan. Auttajan sormesta ei ole hyötyä, jos se on suussa.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu järjestää harjoituksia usein maastossa, mutta sunnuntaina Hämeenlinnassa harjoiteltiin ensimmäisen kerran vesionnettomuuden pelastustöitä yhdessä sukeltajien kanssa.

– Harjoitus on enemmän kuin tarpeen, sillä järviähän täällä riittää. Onnettomuus voi tapahtua koska tahansa missä tahansa, Savolainen muistuttaa.

Vaikka yhteistoimintaharjoituksen järjestivätkin sukeltajat, olivat tiimellyksessä mukana maastoetsijät ja koirat, ensiapu, henkinen tuki, lentopelastus ja järvipelastus sekä tietenkin viranomaiset.

Ryhmiä oli kaikkiaan toistakymmentä.

Henkistä tukea onnettomuudessa olleille antaneet Päivi Lindstedt ja Jouni Kröger ovat olleet monta kertaa auttamassa myös tositilanteissa. Harjoittelu on heidän mielestään todella tärkeää.

– Vapepaan houkuttelee mukaan välittäminen ja halu auttaa toisia ihmisiä.

Sukeltajilla on Kari Savolaisen mukaan erilainen rooli pelastustehtävissä, sillä he etsivät harvoin vielä elossa olevia ihmisiä. Myös Lepaanrannan leirikeskuksen kurssille osallistuneet 16 sukeltajaa etsivät järvestä nimenomaan uhreja.

Sukeltajien lisäksi veneellä olivat liikkeellä myös Kalle Kontsas ja Hannu Mäkinen Meripelastusseura Pirkanmaasta. Valkeakoskelta Hämeenlinnaan tullut parivaljakko erehtyi harjoituksissa nopeuden syntiin.

– No, haettiin saaresta jo veneellä uhreja, joiden ei vielä kuulunut tulla pelastetuiksi. Ei siinä mitään – vietiin heidät juuri takaisin, miehet naureskelivat.