Kanta-Häme

Vesistöissä leviäviä hyytelöeläimiä on jo Lempäälässä – Vieraslajin pelätään leviävän myös Vanajavedelle

Jokainen hyytelösammaleläin on kokonainen yhdyskunta. Kuva: Antti Kanninen, Pohjois-Savon ELY-keskus
Jokainen hyytelösammaleläin on kokonainen yhdyskunta. Kuva: Antti Kanninen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Alkujaan pohjoisamerikkalaiset hyytelösammaleläimet leviävät vauhdilla Suomen vesistöissä.

Lajin leviäminen on viime vuosina kiihtynyt. Kolme vuotta sitten hyytelösammaleläimiä ilmaantui jo Lempäälän Kirkkojärvelle. Suomesta niitä on löytynyt noin 20 vuoden ajan, ensin Saimaan kanavasta ja sitten Vuoksen vesistön varrelta.

– Lajin leviämisvauhti on todella nopea, sanoo Lempäälän kunnan ympäristöpäällikkö Kati Skinnari asiasta ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanomien jutussa.

– Huoleni on, että ne leviävät Vanajavedelle ja aina Valkeakoskelle ja Hämeenlinnaan asti. Siellä on isoja reheviä järviä, ja sammaleläimet pitävät rehevästä, Skinnari kertoo lehdelle.

 

Suomen ympäristökeskuksen tutkijat arvioivat viime vuonna ilmestyneessä artikkelissa, että laji yleistyy Vuoksen vesistössä ja leviää myös muihin sisävesiin.

Se voi kulkeutua vesistöstä toiseen esimerkiksi veneiden, kalastusvälineiden ja jopa ihmisen saappaiden mukana.

Hyytelösammaleläinten arvioidaan tulleen Suomeen rahtilaivojen painolastivesissä, sillä Saimaan kanavan kautta kulkee tuhat rahtilaivaa vuodessa. Ilmastomuutoksen aiheuttama vesistöjen lämpeneminen luo otolliset suhteet lajille.

 

Hyytelömäiset ja limaiset sammaleläimet eivät ole vaarallisia, mutta lisääntyessään niitä voi olla vedessä todella paljon. Eläinten havaitseminen on hankalaa, ennen kuin ne irtoavat kiinnityskohdastaan ja nousevat pintaan.

Jopa jalkapallon kokoiseksi möykyksi kasvava yksittäinen hyytelösammaleläin on itse asiassa kokonainen yhdyskunta.

Pirkanmaan ely-keskuksen ohjeen mukaan hyytelösammaleläimet pitäisi nostaa kuivalle maalle kuolemaan ja sitten kompostoida tai haudata maahan, että ne eivät lisääntyisi.