Poliisin päivä kiinnosti yleisöä. Arno Monnoyer pääsi testaamaan poliisimoottoripyörää KRP:n avoimien ovien päivässä.
Kanta-Häme Vantaa

Vetonaulana kyberrikollisuus

Lauantaina vietettiin valtakunnallista Poliisin päivää. Päivän kunniaksi Keskusrikospoliisi avasi ovensa yleisölle.

Avoimien ovien päivä järjestettiin rennoissa merkeissä Keskusrikospoliisin pihalla Vantaan Jokiniemessä.

Yksi päivän vetonauloista oli teltta, jossa pohdittiin kyberrikollisuutta.

Yleisölle oli tarjolla esimerkiksi hitiksi nousseita koodinpurkutehtäviä sekä tietoa siitä, miten viisi vuotta meren pohjassa olleen puhelimen data saadaan purettua. Lisäksi oli mahdollisuus osallistua kilpailuun, jonka palkintona on yksityiskierros KRP:n rikosmuseossa.

Telttaa isännöi kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö, rikosylikomisario Timo Piiroinen, jonka mukaan kyberrikollisuuden tutkinta on jatkuvassa muutoksessa.

– Kyberrikollisuudessa pysyvää on sen syy eli ihmisten erehdyttäminen taloudellisen hyödyn saamiseksi. Usein kyse on petoksista ja identiteettivarkauksista, Piiroinen kertoo.

Piiroinen uskoo, että kyberrikollisuus on lisääntynyt, vaikka se ei aina näy tilastoissa.

– Poliisille ilmoitetut tieto- ja viestintärikokset ovat pysyneet noin 1000 rikoksen vuositasolla jo pitkään. Ihmiset eivät kuitenkaan läheskään aina tee rikosilmoitusta näistä rikoksista.

Piiroinen toivoo, että ihmiset tekisivät entistä hanakammin rikosilmoituksen tieto- ja viestintärikoksista. Hän kehottaa ihmisiä myös panostamaan ennaltaehkäisyyn.

– Oleellista on pitää huolta kahdesta osa-alueesta: laitteesta ja omasta päästä. Laitteet pitää päivittää ja muistaa tietoturva. Tärkeintä on kuitenkin, että laitteen käyttäjän hoksottimet ovat kunnossa, sillä mikään laite tai järjestelmä ei ole sataprosenttisen varma.

Paikalle oli saapunut hyvissä ajoin etenkin lapsiperheitä, jotka pääsivät seuraamaan muun muassa poliisikoiranäytöstä ja uljaita poliisihevosia, Patua ja Luigia. Karnevaalitunnelmaa piti yllä poliiseista koostuva Siniset sitruunat -niminen orkesteri.

– Parasta oli poliisikoiranäytös. Haluaisin itsekin poliisiksi! huudahtaa isänsä Jouko Ulmosen kanssa paikalle saapunut Luca, 7.

Myös vartijana työskennelleen Uimosen mielestä oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan normaalisti suljettujen ovien takana toimivan KRP:n toimintaan.

Innoissaan oli niin ikään isänsä kanssa ennen jalkapalloharjoituksia paikalla pyörähtänyt Arno Monnoyer kiivetessään poliisimoottoripyörän päälle.

Rennosta tunnelmasta huolimatta paikalla kuultiin myös painavaa asiaa.

Päivä alkoi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen puheella.

Poliisi ei Kolehmaisen mukaan voi tinkiä siitä, että se on kiireellisissä tilanteissa paikalla minuuteissa. Siksi Poliisin päivän tämän vuoden teemoiksi on valittu toimintavalmius ja ammattitaito.

– Kymmenen viime vuoden aikana olemme panostaneet paljon siihen, että ensimmäisenä paikalle tulevalla poliisipartiolla on tieto, taito ja välineet toimia välittömästi tarpeen vaatiessa, Kolehmainen totesi puheessaan.

Hän korosti myös ennalta ehkäisevän poliisitoiminnan tärkeyttä ja toivoi lisää poliiseja etenkin lähiöihin.

– Voisimme muutaman miljoonan euron lisärahoituksella palkata ennalta estävää työtä tekeviä poliiseja esimerkiksi 5–10 lähiöön, joissa on havaittu erityisiä ongelmia. Yhdessä muiden toimijoiden kanssa heillä olisi enemmän aikaan vaikuttaa itse ongelmien syihin, ei yksin seurauksiin. LM–HäSa

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930