Analyysi: Videopelit ovat opettaneet katastrofien kohtaamista – Peleissä pandemia on peruskauraa

Itiöitä leijuu ilmassa, joten vedän päähäni kaasunaamarin.

Tarkkailen aution hotellirakennuksen nurkkia ja naksautan päälle taskulampun, jotta näen pimeässä eteeni. Kuulen hissikuilusta kammottavaa kirkumista ja veret seisauttavaa säksätystä. Infektoituneet tulevat!

Kämmeneni hikoavat, ja sydän lyö jyskyttämällä. Pujahdan äkkiä ovista ulkoilmaan rehevöityneelle aukealle, joka on täynnä telttoja. Hengähdän, koska painostava tunnelma on kaikonnut ja kaasunaamari sujautettu takaisin reppuun.

Tämä on tyhjillään oleva karanteenileiri. Haalin tottuneesti varusteita telttojen rullakoista: alkoholia, rättejä ja aseen patruunoita. Näille on tarvetta.

Kuulostaako tutulta? Ei minustakaan.

Kohtaus on Playstation-pelistä nimeltä The Last of Us. Pelissä seurataan koronavirusta hurjempaa pandemiaa, joka aiheuttaa ihmisille niin vakavan infektion, että koko autonominen hermosto pettää. Ihmisistä tulee lyhyesti sanottuna raivotautisia zombeja.

Sama teema tuntuu toistuvan useissa konsolipeleissä – miten selvitä, kun ihmiskunta on jo kohdannut sen katastrofeista kauheimman.

Hankin pleikkarin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen vuoden alussa.

Hyvään saumaanhan se hankinta osui, sillä nyt jos koskaan minulla on aikaa syventyä peleihin ja kokea kauheimmatkin pandemiaskenaariot turvallisesti kotisohvalta.

Kahdessakymmenessä vuodessa pelit ovat kehittyneet niin hurjasti, että en ollut uskoa silmiäni, kun lykkäsin koneeseen ensin Horizon: Zero Dawnin ja muutamaa viikkoa myöhemmin The Last of Usin.

Jotain yhteistä suurimman suosion saavuttaneilla konsolipeleillä on – ne ovat kertomuksia, joissa käytetään elokuvista tuttuja kerronnan keinoja. Tarina vie usein syvälle ihmisyyden ytimeen. Pelaaja ihmettelee kaunista pelimaailmaa ja yllättää itsensä filosofisten ajatusketjujen päästä seuratessaan juonen rakentumista.

Vaikka videopeleistä ei vielä voi oppia juurikaan oikeaan elämään sovellettavia selviytymistaitoja, on meillä eräs esimerkki vuodelta 2007.

Tuolloin Norjassa uutisoitiin tapauksesta, jossa 12-vuotias Hans Jørgen Olsen kohtasi metsäpolulla leikkiessään aggressiivisen hirven. Olsen ei jäänyt toimettomaksi, vaan sovelsi World of Warcraft -pelissä oppimiaan taitoja tositilanteessa.

Hävittyään juoksukilpailun vauhkolle eläimelle poika leikki kuollutta, aivan kuten pelihahmonsa tekisi ylitsepääsemättömän vaaran kohdatessaan. Olsenin neuvokkuus sai hirven lopulta jättämään tämän rauhaan, ja vaaralliselle tarinalle saatiin onnellinen loppu.

Mitä tulee zombipeleihin, saamme toivottavasti pitää scifin scifinä ja tutkia katastrofitilanteita ruudun tältä puolelta.

Meille ensisijaiset selviytymistaidot taitavat olla tällä hetkellä korostettu käsihygienia ja fyysisen etäisyyden muistaminen. Monen kotiaika ei ole enää kortilla kokoontumisten peruunnuttua, ja kotoa löytyvät viihdekeskukset nousevat arvoon arvaamattomaan.

Netflix-sarjojen ja elokuvien ahmija, haasta itsesi pelaamaan! Saatat yllättyä.

Kirjoittaja on Hämeen Sanomien valokuvaaja, joka aloitti tasohyppelijänä 1990-luvun lopulla ja kasvoi zombiselviytyjäksi 2020-luvulla.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.