Kanta-Häme

Vielä ehtii koota talkooväen

Toista kertaa järjestettävää Talkoopäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 16. toukokuuta.

Viime vuoden tapaan tuhannet ihmiset ympäri maata kokoontuvat käärimään hihat yhdessä satoihin talkoisiin siivoamaan, kunnostamaan, liikkumaan ja nauttimaan yhdessä tekemisestä.

Tänä vuonna Talkoopäivänä etsitään myös Suomen talkoohenkisintä porukkaa.

Talkoopäivän järjestäjien tavoitteena on palauttaa mieliin suomalaista talkookulttuuria ja päivittää sitä tälle vuosisadalle.

Idea sai alkunsa pohdinnasta, kuinka voitaisiin kehittää suomalaista kulttuuria positiivisempaan suuntaan ilman poliittista, taloudellista tai negatiivista sävyä.

Yhdessä tekeminen yhteisen hyvän puolesta on ollut aina suomalaisen kulttuurin kulmakiviä, ja se on synnyttänyt suuret menestystarinamme aina rintamamiestaloista peliteollisuuteen.

– Unelmanamme on nähdä, että suomalaiset vauvasta vaariin lähtevät liikkeelle tuona päivänä. Siitä syntyy poikkeuksetta positiivisia seurauksia, kun ihmiset näkevät vaivaa yhdessä hyvän tarkoituksen puolesta, kertoo Petri Vilén, Talkoopäivä Ry:n puheenjohtaja.

Tänä vuonna talkoisiin osallistuu uutena mediakumppanina Yle. Talkoot näkyvät ja kuuluvat toukokuussa sosiaalisen median lisäksi siis myös Ylen kanavilla.

Suomen talkoohenkisin porukka 2015 valitaan Talkoopäivän kaikkien talkoilijoiden joukosta – porukoita seurataan Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa hashtagien #talkoopäivä ja #talkoot kautta.

Talkoopäivä levittäytyi jo heti ensi yrittämällä laajalti ympäri Suomea.

Ensimmäisen Talkoopäivän kohokohtiin kuului Rautalammin Rakkautta raitille -talkoot, joihin osallistui peräti joka kymmenes kunnan asukas.

Tempaus palkittiin Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton vuoden 2014 Kotiseututeko -tunnustuksella, ja tänä vuonna Rautalammin talkoot levittäytyvät koko kunnan alueelle.

Tänä vuonna esimerkkiä lähdetään näyttämään muuallakin: Lempäälässä vietetään Talkoopäivän yhteydessä talkooviikkoa 11.–16.5., joka huipentuu lauantaina itse Talkoopäivään ja talkookarkeloihin.

Talkoot löytyvät parhaiten uudistetun Talkoopäivän karttasovelluksen avulla.

Ota osaa!Karttasovellus ja lisää talkoista löytyy sivustolta www.talkoot.fi

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic