Kanta-Häme

Vihainen Talouspäällikkö osti Palvelujanan

Vihainen Talouspäällikkö oy on ostanut Palvelujana oy:n liiketoiminnan. Yrityskauppa astuu voimaan helmikuun alussa.

Vihainen Talouspäällikkö on riihimäkeläinen vuonna 2011 perustettu tilitoimisto. Janakkalalainen Palvelujana taas toimii Kanta-Hämeen alueella.

Yrityskaupan myötä Palvelujanan henkilökunta siirtyy Vihaisen Talouspäällikön palvelukseen. Turengin toimipiste säilyy ja yrityksen tavoitteena on lähivuosina lisätä työntekijämäärää Turengissa.

– Yrityskauppa vahvistaa osaamistamme, kun saamme kolme kokenutta kirjanpitäjää taloon, iloitsee yrityksen toimitusjohtaja Juha-Matti Sivula.

Palvelujanan asiakkaat voivat jatkossakin jatkaa toimintaa tuttujen kirjanpitäjien kanssa.

Myös Palvelujanan yrittäjä Tiina Tikkala on kauppaan tyytyväinen.

– Kaupan myötä pystymme tarjoamaan yhä vahvempana toimijana aidosti sähköisiä taloushallinnon palveluita Janakkalan ja koko Kanta-Hämeen alueella, kertoo Tikkala.

Yritysoston myötä asiakkaita palvelee yhdeksän ihmistä Riihimäellä, kaksi Nummelassa ja kolme Janakkalassa.

Tilitoimisto tarjoaa asiakaslähtöistä konsultointia ja talousneuvontaa.