Kanta-Häme

Vihdoinkin e-kirjoja!

Sähkökirjojen läpimurtoa on ennustettu Suomessa jo vuosikausia, mutta turhaan.

Hämeenlinnan kirjaston johtava informaatikko Varpu Vallbacka on aistivinaan pieniä merkkejä siitä, että vihdoin jotain alkaa tapahtua.

– Kirjaston asiakkaat alkavat nyt olla kiinnostuneita e-kirjoista, kun tabletitkin yleistyvät, hän sanoo.

Hämeenlinnan kirjaston e-kirjainnostukselle antaa vauhtia se, että kevättalvella suuret kustantamot Otava, WSOY ja Tammi vapauttivat osan e-kirjatuotannostaan kirjastojen hankittaviksi.

Niinpä lainattavien e-kirjojen valikoima laajenee. Parin viikon aikana Vallbacka on jo hankkinut kokoelmiin talven kysytyimpiä uutuuskirjoja kuten Björn Wahlroosin elämäkerran, Reijo Mäen ja Kati Hiekkapellon dekkareita sekä Siri Hustvedtin uusimman romaanin.

Aiemmin kirjastot saivat e-kirjoja pääasiassa pienten kustantajien kokoelmista.

Uutuudet …nopeammin kiertoon

Hämeenlinnan kirjastossa on tällä hetkellä parisataa lainattavaa e-kirjaa, joten aika vaatimattomissa lukemissa vielä ollaan.

Syksyllä kirjoja kuitenkin tulee lisää. Vallbacka tekee juuri näinä päivinä ensi syksyn kirjatilauksia, ja osasta hankitaan myös sähköiset versiot. Tarjolla tulee olemaan sekä tietokirjoja että kaunoa. Myös jokunen lastenkirja on jo lainattavissa.

Vallbackan mukaan henkilökunnalla on lisenssien hankinnassa vielä punnittavaa ja opeteltavaa.

– Pitää miettiä, mitä ostetaan ja mille ajalle, hän sanoo.

Kirjastot voivat ostaa e-kirjoista joko pysyviä tai vaikkapa vuoden määräaikaisia lisenssejä. Yksi mahdollisuus on hankkia parikymmentä samanaikaista lisenssiä.

– Uutuuksien kysyntäpiikkejä saataisiin katkaistua tällaisilla rinnakkaisilla lisensseillä, Vallbacka suunnittelee.

Monista uutuuskirjoista voi olla aluksi jopa 100 varausta, mutta hetken päästä suurin osa hankituista kirjoista on tyhjän panttina varastossa. Sähkökirjojen avulla jonotusta voitaisiin nopeuttaa, kun hankittaisiin vaikkapa parikymmentä e-kirjalisenssiä ja saman verran paperikirjoja.

Kirjasto on …aina auki

Varpu Vallbacka ja hänen kollegansa Jaana Käki, Seija Shemeikka ja Hanna Kaisti sanovat, että kirjastoissa sähkökirjojen yleistymistä on odotettu hartaasti.

Esimerkiksi Hämeenlinnan kirjastossa on ollut jo kymmenen vuotta saatavissa jonkin verran kurssikirjoja sähköisessä muodossa.

Edistystä ei ole tapahtunut ennen kuin riittävän monilla asiakkailla on e-kirjojen lukemiseen soveltuvat laitteet. Myöskään kustantajat ja kirjakauppiaat eivät ole olleet erityisen innokkaasti tuputtamassa e-kirjojaan kirjastojen ilmaiseksi lainattaviksi.

– E-kirjat ovat kuitenkin tulevaisuutta tavalla tai toisella. Etenkään nuorisolle kirja ei enää ole esineenä tärkeä, vaan he haluavat sisällön, johtava informaatikko Seija Shemeikka sanoo.

Varpu Vallbacka ja johtava informaatikko Jaana Käki muistuttavat, että e-kirjat vapauttavat kirjastot ajan ja paikan puristuksista. Kirjasto on “aina auki”, kun e-kirjan voi ladata omalle tietokoneelle kotona.

– Minunkin pääsiäiseni e-kirjat pelastivat. Lukeminen pääsi loppumaan, mutta onneksi muistin nämä meidän e-kirjat, Jaana Käki hymyilee. (HäSa)

Hämeenlinnan pääkirjastossa järjestetään asiakkaille opastusta e-kirjojen lainaamisesta 12. ja 13.5. kello 17. Oman koneen voi ottaa mukaan, jolloin saa kädestä pitäen neuvoja kirjan lataamiseksi.