Kanta-Häme

Vihdoinkin zen

Vuosi sitten kevättalvella yhdysvaltalainen Karen Terzano tutki Suomen karttaa. Hän pyysi ystäväänsä viemään hänet kaupunkiin, joka näytti sijaitsevan kutakuinkin Tampereen ja Helsingin välissä

Kaupunki oli tietenkin Hämeenlinna, jossa Terzanon ystävän mukaan oli jo jonkin aikaa ollut myynnissä vanha kyläkoulu.

Noin 800-neliöinen kivirakennus heinikkoisine pihoineen ja keinuineen ei tuntunut kiinnostavan ketään. Hämeenlinnan kaupungilla ei niinikään ollut kiinteistölle käyttöä.

Terzano laski mielessään yksi plus yksi.

Oikeastaan tarina yhdysvaltalaisen zen-opettajan matkasta Lammille alkoi huomattavasti aikaisemmin.

Terzanolla oli takanaan vaikea lapsuus ja vaikeat perhesuhteet. Hän jäi alkoholi- ja huumekoukkuun 13-vuotiaana ja vietti kymmenkunta vuotta enemmän tai vähemmän rikkinäisenä.

Mutta niistä ajoista hän ei oikein haluaisi puhua. Sen sijaan hän puhuu mielellään siitä, miksi ihmiset turvautuvat itselleen vahingollisiin aineisiin. Selviytyäkseen.

– Moni meistä ajattelee, että erilaiset elämänkokemukset tekevät meistä tavalla tai toisella viallisia. Sitä tyhjiötä yritetään sitten täyttää milloin milläkin, liialla työnteolla, syömishäiriöillä, alkoholilla, huumeilla, pakonomaisella urheilulla. Minun kärsimykseni oli olla elossa.

Terzano sanoo olleensa onnekas. Hän pääsi päihteistä eroon 23-vuotiaana. Hän opiskeli psykologiaa, hankki kaksi tohtorin tutkintoa, perusti oman yksityisklinikan ja kävi psykoterapiassa.

Tyytymättömyyden tunne kuitenkin oli ja pysyi.

 

Terzano halusi pelastautua. Hän teki kaikkensa, jotta elämästä tulisi parempaa.

– Nälkä oli silti kokoajan läsnä.

Terzano kiinnostui buddhalaisuudesta 1980-luvun lopulla, sillä hän halusi tehdä kärsimyksestään lopun.

Erityisesti zen eli mietiskely tuntui naisesta lähinnä ikään kuin psykoterapian muodolta. Kyseessä ei vastoin yleistä käsitystä ole kyse uskonnosta, vaan pikemminkin tavasta elää.

– Zeniä voi ajatella myös filosofiana. Tarkoitus on selvittää, miksi kärsimme niin paljon, ja mitä voimme sille tehdä. Asiat, joita pidämme tosina, ovat usein totta vain omissa ajatuksissa.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Terzano tapasi suomalaisen Teemu Kankaan Yhdysvaltain Mainessa, jossa molemmat osallistuivat samalle sesshinille eli meditaatioretriitille.

– Teemu sanoi monta kertaa, että olisipa vastaavaa toimintaa Suomessa. Sanoin, että kyllähän se järjestyy. Eihän siinä tarvita kuin lattia, seinät ja katto.

 

Maaliskuussa 2013 Terzano ystävineen ajoi Lammilla sijaitsevan Kataloisten koulun pihaan. Osittain 1990-luvulla remontoitu koulu sijaitsi keskellä rauhaisaa maalaismaisemaa. Se oli hyväkuntoinen, huolella pidetty ja valmis käyttöön sellaisenaan.

– Meistä oli ihmeellistä, ettei kukaan keksinyt käyttöä Tampereen, Helsingin, Hämeenlinnan ja Lahden risteyksessä sijaitsevalle kiinteistölle. Olimme varmoja vähintäänkin siitä, ettei meillä koskaan olisi varaa tällaiseen paikkaan, Terzano muistelee.

Koulun pyyntihinta oli 150 000 euroa. Terzano tarjosi 125 000. Tarjous oli ainoa, ja kaupat tehtiin.

Koulun vanhaan jumppasaliin levitettiin istuintyynyt, jotta siitä saatiin zendo, paikka, jossa meditoida. Kirpputoreilta haettiin pino käytettyjä täkkejä ja vilttejä meditoijia varten.

Mainessa sijaitsevan kotitalonsa Terzano laittoi myyntiin saman tien ja muutti yhteen koulun yläkerran huoneista.

Vaikka Terzano ei osannut sanaakaan suomea, ei muutto pelottanut. Nainen oli luopunut aiemminkin elämänsä aikana kaikesta maallisesta omaisuudestaan.

Esimerkiksi silloin kun hän muutti entisen miehensä kanssa Costa Ricaan seitsemäksi vuodeksi.

Tai silloin, kun hän vietti puoli vuotta tien päällä mukanaan ainoastaan selkäreppu, kävellen yli 3500 kilometriä Georgiasta Maineen.

– En tiedä, miksi kävelen. Silloin en ajattele mitään, joten niistä ajatuksista, joita mieleen sitten tulee, tulee erityisen merkityksellisiä. Olen läsnä ja lähellä luontoa ja siten täysin auki ja luottavainen.

 

Juuri luottamuksen tunnetta Terzano kertoo etsineensä myös meditaatiosta.

Ja luottamuksen salaisuus on yksinkertaisesti todeta asioiden tila sellaisena kuin se on. Vaikka ajatuksia ja tunteita tulee aina, ei niitä pitäisi tuomita tai toivoa erilaisiksi.

– Osaa meistä ohjaavat pelot tai häpeä, toisia velvollisuudentunto tai tarpeet. Tekojamme ohjaa fantasia täydellisestä elämästä ja saatamme kokea, että ominaispiirteemme ovatkin vikoja, jotka pitäisi korjata.

Terzano vertaa ihmistä kukkaan, joihin kaikkiin on tuuli, sade, maaperä ja erilaiset eliöt tehneet omat jälkensä. Järsityt terälehdet tai vinoon kasvanut varsi eivät ole virheitä, vaan vain samojen kukkien erilaisia ominaisuuksia.

Terzanon kokemuksen mukaan onnellisuus vaatii sitä, että hyväksyy erilaisten tunteiden olemassaolon. Niiden täytyy antaa tulla ja mennä.

– Tiedäthän sen tunteen, kun ajat autoa maantiellä tai istut takapihan kuistilla, ja yhtäkkiä mielen valtaa yltiömäinen onnentunne? Tiedät, että kaikki on ja tulee olemaan hyvin ja olet täydellisen onnellinen. Se olotila antaa pienen maistiaisen siitä, mitä meditaatiossa tavoitellaan.

Terzano korostaa, että onnellisuus todellakin on mielentila. Autonratissa tai kuistilla istuessa mikään ei todellisuudessa ole yhtään eri tavalla. Ongelmat, isot ja pienet, ovat edelleen olemassa, mutta yhteys maailmaan tuntuu todellisemmalta.

Silti kipu on väistämätöntä. Jokainen ihminen lyö välillä varpaansa, kokee riipaisevia sydänsuruja, menettää rakkaansa tai työpaikkansa.

Ja sitä juuri Terzano tarkoittaa elämään kuuluvan kärsimyksen myöntämisellä.

 

Alttarilla istuu risti-istunnassa buddha-patsas. Sen eteen on tuotu kahteen pieneen kulhoon vettä ja riisiä. Alttarin yllä kiemurtaa kapea kiehkura suitsukkeesta.

Karen Terzano herää joka aamu neljän ja viiden välillä. Hän avaa keskuksen kaikki alttarit, sytyttää suitsukkeet ja lukee lyhyen mantran. Juo aamukahvin ja lähettää koko joukon sähköpostia.

Aamuseitsemältä Terzano kokoontuu ”istumiseen” muiden keskuksen asukkaiden kanssa. Sitten laitetaan aamiaista, lounasta, päivällistä, musisoidaan, jutellaan, ja lähetetään lisää sähköposteja Yhdysvaltoihin, jossa Terzanon oma zen-opettaja, Barry Magid, asuu.

Ihmiseksi, joka luonnehtii itseään erakoksi, seuraa vaikuttaisi olevan kohtalaisen runsaasti. Terzano tunnustaakin haluavansa tutustua uusiin ystäviin. Hän jopa toivoo, että talosta tulisi koko kylän kohtaamispaikka, jonne voisi vapaasti tulla ja josta voisi vapaasti lähteä.

Buddhalaisuutta ei tarvitsee tunnustaa.

– Tärkeää on tuntea, että elämässä on jokin ylempi voima, joka johtaa. Ihmeen tunne. (HäSa)