Kanta-Häme Hattula

Vihreä lippu liehuu jatkossakin Lepaalla

Hamkin Lepaan kampuksen keskellä on liehunut vihreä lippu jo kolmena vuonna. Torstaina varmistui, että puiston menestys Green Flag Award -järjestelmässä jatkuu. Kuva: Esko Tuovinen
Hamkin Lepaan kampuksen keskellä on liehunut vihreä lippu jo kolmena vuonna. Torstaina varmistui, että puiston menestys Green Flag Award -järjestelmässä jatkuu. Kuva: Esko Tuovinen

Hamkin Lepaan kampuksen puistolle myönnetty vihreä lippu saa jatkossakin nousta salkoon. Hämeen Sanomien haastattelussa 16.8. paikallisjohtaja Heikki Peltoniemi kertoi, että lippua ei ole nostettu tänä kesänä salkoon, sillä vuosittaista auditointia ei ollut vielä tehty.

– Tämän viikon torstaina saimme myönteisen päätöksen auditoinnista, joten puistolla on edelleen Green Flag -lippu, Peltoniemi kertoo.

Green Flag Award on kansainvälinen tunnustus hyville viheralueille. Lepaan kampuksen puisto sai sen ensimmäisenä Suomessa vuonna 2016.

Auditointia varten tehtiin pieniä korjauksia, lähinnä hallinnointisuunnitelmaan liittyen.

Kesän aikana puistossa on laitettu pieniä asioita järjestykseen. Aiemmissa auditoinneissa on kiinnitetty huomiota opasteisiin, eri käyttäjäryhmille suunnattuihin aktiviteetteihin, turvallisuuteen ja valaistukseen.

Alueen valaistussuunnitelma on tehty opinnäytetyönä ja Peltoniemen mukaan suunnitelmaa lähdetään toteuttamaan heti, kun siihen on taloudelliset edellytykset.

Puiston merkittävä käyttäjäryhmä on kampuksen opiskelijat. Heitä varten puistossa on kehitetty uusia opetuksellisia keinoja. Kasveja voi opiskella esimerkiksi kännykkään ladattavan kartan avulla.

Yhdeksi ekoteoksi Peltoniemi mainitsee myös siirtymisen robottiruohonleikkureihin.

– Niistä ei tule melua tai pakokaasuja, Peltoniemi toteaa. HÄSA