Kanta-Häme

Vihreille iso voitto Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan politiikassa ei äkkiseltään näyttäisi tapahtuvan kovin suurta muutosta puoleen tai toiseen.

Suurimmat erot edellisiin kuntavaaleihin verrattuna ovat vihreiden merkittävä voitto ja perussuomalaisten kohtalainen tappio.

Vihreät nousi yli 5 prosenttiyksikköä ja perussuomalaiset hävisi lähes saman verran.

Äänestysprosentti oli tasan sama kuin edellisissä kuntavaaleissa 57,3.

Ääntenlaskennan kuluessa SDP ja Kokoomus vaihtelivat suurimman puolueen paikalla. Lopulta kokoomus oli 1,6 prosenttiyksikköä parempi.

Molemmille irtoaa uudessa valtuustossa 14 paikkaa, kun niitä nyt on 17.

Pitää muistaa, että valtuuston koko pienenee peräti 8 paikalla 59:stä 51:een.

Vihreät nousi valtuuston 3. suurimmaksi puolueeksi! Se tuplasi valtuutettujen määrän kuuteen. Myös perussuomalaisilla on uudessa valtuustossa kuusi valtuutettua.

Keskusta hävisi myös yhden valtuustopaikan. Ryhmän koko jää viiteen.

Kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto säilyttivät paikkamääränsä eli kolme paikkaa tulevaan valtuustoon. 

Käytännössä molempien kannatus on kasvanut. Juuri pienpuolueet olivat eniten huolissaan valtuuston koon supistumisesta.

Sekä KD:llä että vasemmistoliitolla oli tehokas vaalikampanja. Molempien listoilla oli paljon naisia ja nuoria ehdokkaita kuten vihreilläkin.

Ääniharaviksi nousivat Tarja Filatov (sd.), Lulu Ranne (ps.) ja Sari Rautio (kok.), Ranjith Kumar Prabhakaran (sd.) ja Kaija-Leena Savijoki (kok.).

Uusiksi valtuutetuksi nousivat kohtalaisen hyvillä äänimäärillä mm. tarjolla Anni Puntila (kok.), Seppo Kuvaja (kok.) ja Timo Kaunisto (kesk.).

Anni Puntila jäi edellisvaaleissa hiuksen hienosti varavaltuutetuksi.

– Nyt päätin, ettei jää ainakaan kampanjasta kiinni, pääsenkö.

Hauholta syntyisin oleva Puntila on toiminut kansanedustaja Timo Heinosen eduskunta-avustajana ja opiskelee maa- ja metsätaloustieteitä.

Onnellisin ääniharava löytyy SDP:stä. Ranjith Kumar Prabhakaran ylti demarien kakkoseksi heti Filatovin jälkeen.

Hän arveli, että hänen tähän asti tekemänsä ihmisläheinen valtuustopolitiikka on purrut äänestäjiin. Sitä hän aikoo jatkaa edelleen.

Perussuomalaiset arvelivat, että sekä valtakunnallinen että paikallinen tilanne on vaikuttanut kannatuksen laskuun.

Kari Ilkkala (ps.) myös käski mediaa katsomaan peiliin. 

Päivän lehti

25.1.2020