Kanta-Häme

Viihtyessä on hyvä verkostoitua

Vanajanlinnan salit täyttyivät maanantaina itsenäisyyspäivän aaton juhlijoista.

Linnan isäntäväki Pekka ja Maarit Vihma sekä Mika Walkamo olivat kutsuneet tuttuja yritysjohtajia, poliitikkoja, virkamiehiä ja julkisuuden henkilöitä. Mukana oli paljon ensikertalaisia.

– Joka vuosi koetamme vaihtaa kutsulistalla olevia vieraita, jotta mahdollisimman monella olisi tilaisuus osallistua juhlaamme, Maarit Vihma kertoo.

Entinen Hämeen maakuntajohtaja Juhani Honka ja Ritva Honka osallistuivat juhlaan jo yhdeksättä tai kymmenettä kertaa. Juhani Honka kertoi panneensa merkille, että väenpaljoudessa oli paljon uusia kasvoja. Hongat uskoivat viihtyvänsä Vanajanlinnassa myöhään.

Itsenäisyyspäivää Hongat suunnittelivat viettävänsä Tuntemattoman sotilaan ja linnanjuhlien parissa.

Nykyisin Vanajavesisäätiön neuvottelukuntaan kuuluva Juhani Honka kertoi, että rauhallinen itsenäisyyspäivä on tervetullutta vaihtelua.

– Tekemistä riittää nykyäänkin. Kalenteri on täynnä.

 

Korjattu 7.12. klo 16.25 Juhani Hongan tehtävä Vanajavesikeskuksessa.