Kanta-Häme

Viikonloppuna pohjoisessa sataa lunta ja etelässä vetistä tihkua

Aihekuva. Kuva: Tapio Tuomela
Aihekuva. Kuva: Tapio Tuomela

Viikonlopun sää on pohjoisessa luminen ja etelässä vetinen, ennusti Ilmatieteen laitos perjantaina. Päivystävä meteorologi Pyry Poutanen kertoi, että Etelä-Lappiin ja Koillismaalle on tiedossa lauantain aikana paikoin 15–20 senttimetrin lumikertymiä.

– Lunta tulee sen verran reippaasti, että tiedossa on erittäin huonoa ajokeliä, Poutanen sanoi.

Myös Kainuuseen on ennustettu huonoa ajokeliä. Sunnuntain myötä lumisade muuttuu heikoksi ja ajosää kohenee. Pakkasta on pohjoisessa viikonlopun aikana jopa parikymmentä astetta.

Maan etelä- ja keskiosissa lauantai on pilvinen, tihkusateinen, sumuinen ja harmaa. Keski-Suomessa mittari näyttää nollaa, ja Etelä-Suomessa jopa plus viittä astetta.

Ennusteen mukaan sunnuntaina sää muuttuu kuivemmaksi, ja maan länsiosissa voi jopa pilkahtaa aurinko. STT

Päivän lehti

21.9.2020

Fingerpori

comic